tiedote

Jalakselle useampi PM-mitali Kuortaneen hallikisoista 25.3.2018

Jalaksen urheilijanuorukaiset kävivät omien hallikisojen päälle vielä Kuortaneella piirinmestaruuskilpailuissa ja melkoisen onnistunut reissu olikin.

kulta Sisu pm-hallit.jpg

Mukaan Kuortaneelta lähti kultainen, hopeinen ja pronssinen mitali sekä yksi 4.sija

Sisu Laitala pukkasi kuulaa omiin ennätyslukemiin ja lähes puolitoista metriä pitemmälle kuin aamun kisoissa. Sisu otti P11 sarjan PM-kultaa tuloksella 9,08. Mainittakoon vielä että Sisu voitti seuraavan reilulla metrille - Huh huh, melkoinen suoritus!

Samu Laitala pukkasi kuulaa sentilleen yhtä pitkälle kuin aamun kisoissa ja nappasi tuloksella varmasti P9 sarjan PM- pronssin tulos siis 5,41.

Eero Luhtanen hyppäsi pituutta Kuortaneella vaaksan verran pitemmälle kuin aamun kisoissa ja tulos liidättikin Eeron P9 sarjan **PM-hopealle. Eero juoksi myös 40m pikamatkan jääden niukasti mitalisijojen ulkopuolelle ajalla 7,21 (vain kolme sadasosaa 3. sijasta).

Todella paljon Onnea pojille PM- mitaleista!

** korjattu virheellinen tieto / Eeron PM-mitalin väri oli tietenkin hopeinen ei pronssinen! 

Kaikki PM-hallikisojen tulokset tästä

1.5.2018 WAPUN PLOTTO-KISA

Jalasjärven Jalaksen yleisurheilujaoston nuorisourheilutiimi organisoi tänä vuonna Vapun Plotto-kisan. Kisa on osa Lions Club Jalasjärven perinteistä Plotto-tapahtumaa ja kisa huipentuu vappupäivänä pidettävässä tapahtumassa. 

Plotto-kisa on parikilpailu, joka koostuu tänä vuonna kahdesta eri osiosta alkaen sunnuntaina 29.4. Kiuaskallion kuplahallilla ja jatkuen vappupäivänä 1.5. Nuorisotalo Wilholan ympäristössä. Pareista toisen on oltava alle 18-vuotias ja toisen yli 18-vuotias.

OSIO 1) YU-KILPAILUT KUPLAHALLISSA 29.4.2018 KLO 10.00-14.00

Ensimmäisen päivän tulokset tästä 

OSIO 2) SEIKKAILUJUOKSU 1.5.2018 ALKAEN KLO 12.30

Vappupäivän kisaan lähdetään sunnuntain lajien pisteiden perusteella eli ensimmäisenä lähtee se pari, jolla eniten pisteitä. Parit pukevat ylleen peliliivit, lähtöjärjestyksen mukaisesti parittomat pukevat punaiset ja parilliset pukevat siniset liivit. Yleisön tehtävänä on arvata kumman värinen pari voittaa koko kisan (tästä tarkemmin kohdassa arvonta yleisölle). Kilpailu juostaan pariviestinä, ensimmäisenä parista juoksee yli 18-vuotias aikuinen. Koko kilpailun voittaa se pari, jonka alle 18-vuotias pari on ensimmäisenä maalissa!

Tilanne sunnuntain 29.4 lajien jälkeen

Seikkailurata käydään kaikkien kanssa läpi ennen varsinaista kisaa klo 11.30–12.30 välillä, kunhan olet paikalla ajoissa. Suositeltavaa tulla ajoissa paikalle, niin tiedät mitä kilpailussa tulee tehdä.

KILPAILUN PARHAAT PALKITAAN

Kolme parasta paria palkitaan lahjakorteilla Urheilu- ja Koneliike Mauno Vilposelle. Lahjakortit: 1. pari 100€, 2. pari 50€, 3. pari 30€

ARVONTA YLEISÖLLE - TAPAHTUMASSA ARVOTAAN JOPO-POLKUPYÖRÄ!

Tervetuloa kannustamaan ja osallistumaan arvontaan. Osta arpojen myyjiltä oikean värinen 2€ arpa ja olet mukana LC Jalasjärven lahjoittaman Jopo- polkupyörän arvonnassa. Arvaa voittaako Plotto-kisan punainen vai sininen pari. Kirjoita nimesi ja puhelinnumerosi arpalipun taakse ja anna lipuke myyjälle. Arpoja myydään keskustassa koko aamupäivä. Arpatuotto menee lyhentämättömänä Jalaksen yleisurheilun nuorisotoiminnan kehittämiseen.

Parien värit yllä kuvassa ja värit ovat määräytyvät sunnuntain lajien tilanteen jälkeen (parittomat 1,3 jne punaisia ja parilliset 2,4 jne sinisiä).  Arpalippujen myyjäksi voi ilmoittautua vielä maanantaina 30.4 (lisätiedot tästä). Eniten arpalippuja myynyt nuori alle 18-vuotias palkitaan 50 euron lahjakortilla Vilposelle. Vain etukäteen ilmoittautuneet ovat mukana myyntikilpailussa.

Tervetuloa!

Tapahtumavastaava Lion Club Jalasjärvi

Tapahtumavastaava Lion Club Jalasjärvi

Kurikka vahvasti mukana tukemassa 

Kurikka vahvasti mukana tukemassa 

Urheilu- ja Koneliike Mauno Vilponen vahvasti mukana tukemassa

Urheilu- ja Koneliike Mauno Vilponen vahvasti mukana tukemassa

Kevään yleisurheilukoulun päätöspäivää vietettiin torstaina 22.3

yu koulu kevät 2018 loppu.jpg

Tänään pidettiin tämän kevään viimeinen varsinainen yleisurheilukoulu. Päätöspäivää vietettiin liikunnan parissa ja toki hieman myös herkuteltiin. Tämä viikko huipentuu vielä kisaamaan ilmoittautuneiden urheilijoiden osalta tulevana sunnuntaina pidettäviin Lähitapiola hallikisoihin, joten tervetuloa seuraamaan meidän nuoria lupauksia kuplahallille sunnuntaina 25.3 alkaen klo 10.

Jaoston nuorisourheilutiimin puolesta kiitos yleisurheilukoulun mahtaville ohjaajille Emmalle ja Lotalle sekä tietenkin aktiivisille ja reippaille koululaisille, joita olikin reilu parikymmentä mukana tämän kevään yleisurheilukoulussa.

Yleisurheilukoulut jatkuvat kesällä, joten pieni tauko ja taas jatketaan.

Mukana olleilta toivomme palautteita, että osaamme kehittää toimintaamme. Voit laittaa ruusuja tai risuja alla olevalla lomakkeella tai suoraan osoitteeseen jalas.yleisurheilu@gmail.com

Jalasjärven Jalas on valittu yhdeksi Nestlé for Healthier Kids – ohjelman toteuttajaseuraksi syyslukukaudelle 2018!

Nestlé for Healthier Kids on Nestlén ja Suomen Urheiluliiton yhteistyöohjelma. Kansainvälinen ohjelma toimii erilaisin toimintamuodoin lähes 80 maassa. Suomessa ohjelmaa on toteutettu SUL:n organisoimana vuodesta 2014 alkaen vuosittain 20 paikkakunnalla. Ohjelman tavoitteena on lisätä alakoululaisten iltapäiväliikuntaa ja tietoutta terveellisestä ravinnosta.

Ohjelmalla on kaksi toimintamuotoa, Yleisurheileva Iltapäiväkerho ja Aktiivisuushaaste koko alakoululle. Lisäksi kerhojen sisällä toteutetaan lasten liikunta- ja ravitsemuskartoitus.

Koulun jälkeen organisoitavan Yleisurheileva iltapäiväkerho haastaa lapset mukaan hyppäämisen, heittämisen ja juoksemisen monipuoliseen maailmaan. Jalaksen yleisurheilujaoston ohjaajat toteuttavat kerhon koulun tiloja hyödyntämällä. UKK-instituutin Terve Koululainen -hankkeen oppien mukaisesti lapset saavat kerhossa myös asiantuntevaa tietoa ravinnosta.

Aktiivisuushaasteessa oppilaat mittelevät siitä, kuka on aktiivisin luokka. Luokat yrittävät suorittaa ennalta määriteltyjä terveyshaasteita keräten haastepisteitä kahden viikon ajan. Haastejakson päätteeksi arvotaan mukana olleiden luokkien kesken kolme yleisurheilun välinesettiä ja opettajillekin on tiedossa aktiivisuudestaan yllätys.

Asiasta lisää lähempänä syksyä!

Jalaksen vuoden 2018 Kunniakierroskeräys käynnistyy

Jalaksen tämän vuoden Kunniakierroskeräys käynnistyy näinä päivinä. Osallistumalla keräykseen autat meitä toteuttamaan liikunnallista toimintaa seuran lapsille ja nuorille. Itse tapahtuma järjestetään 9.6.2018 klo 15.00 Kiuaskallion urheilukentällä. Tapahtumassa kuntoillaan 60 minuuttia hyvässä hengessä ikään tai kuntoon katsomatta. Tapahtumassa tapaat myös Jalaksen nuoria yleisurheilijoita, joihin kampanjalla kerätty tuki kohdistuu.

Kunniakierros on Suomen Urheiluliiton ja sen jäsenseurojen yhteinen varainkeruukampanja, jonka urheiluseurat organisoivat paikallisesti. Kampanjan tuotto käytetään yleisurheilutyöhön seuroissa, piireissä ja SUL:ssa. Kunniakierroksen ideana on haastaa seuraväki keräämään tukijoita yrityksiltä tai yksityishenkilöiltä. Keräys huipentuu seuran yhteiseen kunniakierrostapahtumaan loppukevään ja alkukesän aikana. Keräys tapahtuu keräyslomakkeilla tai mobiilitallennuksen avulla. Tukisummasta lähetetään lasku sähköpostitse (tarvittaessa erikseen pyynnöstä lasku toimitetaan paperisena). Minini tukisumma on 15 euroa.

Nähdään Kiuaskalliolla 9.6.2018 klo 15!

Tapahtumaan tietoihin tästä

Tapahtumaan tietoihin tästä

Jalakselle 5 mitalia SAUL:n yleisurheilun SM- hallikisoista 16.2.–18.2.2018

Jussi Mv 2017.JPG

Jalasjärven Jalaksen aikuisurheilijat saavuttivat menestystä Tampereen Pirkkahallissa 16.2.–18.2.2018 pidetyissä Suomen Aikuisurheiluliiton SM- hallikilpailuissa. Mukana kilpailemassa oli kuusi Jalaksen urheilijaa ja saavutuksena viisi mitalia, joista kolme kultaista.

Jussi Tukeva voitti kaksi kultamitalia M30-sarjassa. Kuulantyönnöstä kultamitali tuli tuloksella 15,41. Jännittävän ja tiukan kilpailun voittava työntö tuli lopulta viimeisellä kierroksella. Lisäksi Jussi otti painonheitosta kultaa tasaisen sarjan myötä tuloksella 13,16.

Marika Peltoniemi voitti kultamitalin N30-sarjassa 3000m kävelystä ajalla 17.39,81.

Susanna Lahti-Luopa saavutti hopeamitalin N45-sarjassa 60m aitajuoksussa ajalla 10,47, jonka lisäksi Susanna juoksi 60m sileällä 7. sijalle ajalla 9,13.

Reijo Viianen otti pronssimitalin M70-sarjassa 3000m kävelyssä ajalla 21.24,38.

Harri Koskiniemi sijoittui M60 kuulassa sijalle 7. tuloksella 11,78 ja Rauno Kujala M60 kuulassa sijalle 9. tuloksella 10,16.

 

Erittäin paljon Onnea jokaiselle menestyksestä!

Kilpailun tuloksiin pääset tästä.     

Lions Club Jalasjärvi Liisat ry teki lahjoituksen Jalasjärven yleisurheilulle 12.2.2018

LC Jalasjärvi / Liisat tekevät varainhankintaa hyviin tarkoituksiin erilaisin tempauksin. Yksi varainhankinnan muoto on Lucia-keräys, jossa tänä vuonna ehdokkaina ja äänestysvaroja keräämässä oli myös yleisurheilun harrastajia.

LC Jalasjärvi / Liisat lahjoittivat 12.2.2018 kaiken kaikkiaan 3.400 euroa Jalasjärven urheilu- ja kulttuuritoimintaan. Tästä summasta myös yleisurheilu sai merkittävän osuuden. Lahjoitusta olivat vastaanottamassa Ilona Haapolahti ja Emilia Kuusisto sekä nuorisourheilutiimin puheenjohtaja Anssi Kuusisto.

Lahjoitusten vastaanottajat yhteiskuvassa LC Jalasjärvi / Liisat Lucia-vastaava Kirsti Ventelän kanssa.

Jalaksen yleisurheilujaoston nuorisourheilutiimi kiittää saamastaan lahjoituksesta. Lahjoitus tullaan käyttämään ehdokkaina olleiden tyttöjen toiveiden mukaisesti korkeushypyn ja heittolajien kehittämiseen.

Hyvä Teko. Iso Ilo.

Lue lisää LC Jalasjärven Liisojen toiminnasta tästä

Nuorten yli 10-vuotiaiden kevään harjoitukset käynnistyneet

Vajaa viikko harjoituksia takana ja porukkaa on mukavasti mukana. Vielä mahtuu toki muutama innokas mukaankin. Harjoitusten sisältö vaihtuu päivittäin ja viikoittain sekä myös harjoitusten vetäjät vaihtuvat. Harjoitukset sisältävät aina jonkin verran eri lajitekniikoita, vaikka kevätkaudella painopiste onkin pohjien luomisessa. Valmennuksessa on mukana yhteensä kymmenkunta eri ohjaajaa, joten harjoitukset tulevat varmasti olemaan monipuolisia.

Nuoret harjoittelevat kuplalla tiistaisin klo: 18.30 - 20.00 pääosin voimaa ja räjähtävää nopeutta / perjantaisin klo: 16.00 - 17.30 sisältönä on monipuolista nopeutta ja kimmoisuutta / sunnuntaisin klo: 10.00 - 11.30 harjoitellaan kestävyyttä, notkeutta ja kehonhallintaa.

Tutustu tarkemmin ja hyppää mukaan https://jalasjarvenjalas.fi/yleisurheilu/harjoitukset/

Pääseuran kauden 2017 päätöstilaisuudessa palkitut yleisurheilijat ja muut ansioituneet

Jalasjärven Jalas ry:n päätöstilaisuudessa 7.1.2018 palkittiin useita yleisurheilijoita sekä jaoston toiminnassa mukana olevia ansioituneita henkilöitä sekä yleisurheilun nuorisotoimintaakin vahvasti tukeva Sponsori.

Kuvassa nuorisourheilutiimin palkitut: yksilövalmentaja Päivi ja seura-aktiivi Anssi sekä piirinmestareina palkitut Vikki, Samuli, Veikka, Lotta, Waltteri, Eero, Arttu (Sisu puuttuu kuvasta)

Ansioista palkittiin

  • Yksilövalmentajana Päivi Huhtakallio   
  • Seura-aktiivina  Anssi Kuusisto

Lajien parhaina palkittiin

  • Yleisurheilu Jarkko Kinnunen
  • Aikuisurheilu Jussi Tukeva
  • Piirinmestarit Sisu Laitala, Vikki Ylihärsilä, Veikka Ylihärsilä, Waltteri Lehto, Lotta Hulkko, Arttu Viinamäki, Eero Lehto, Samuli Rajamäki
  • Suomen Mestarit Marika Peltoniemi (Aikuisurheilu), Jussi Tukeva (Aikuisurheilu), Reijo Viianen (Aikuisurheilu) 
  • SM mitalistit Susanna Lahti-Luopa (Aikuisurheilu), Rauno Kujala (Aikuisurheilu), Jarkko Kinnunen (Yleisurheilu)
  • SM sijoitukset Timo Korpi-Kokko (Aikuisurheilu)

Jalaksen parhaana miesurheilijana palkittiin Jarkko Kinnunen

Sponsoripalkinnolla palkittiin Oma Säästöpankki, joka on ollut kaudella 2017 vahvasti tukemassa myös yleisurheilun nuorisotoimintaa.

Yleisurheilukoulu 2008-2010 syntyneille alkaa 25.1.2018

Kevään yleisurheilukoulu järjestetään 25.1.-22.3.2018 välisenä aikana torstaisin klo 18.30-19.30, kunhan ryhmään saadaan riittävästi osallistujia. Koulu pidetään kuplahallilla (kulmantie 9) yhteensä 8 kertaa kaikkina muina viikkoina paitsi talvilomaviikolla 9.

Yleisurheilukouluissa lapset pääsevät tutustumaan laajasti yleisurheilulajeihin ja osallistumaan leikkimielisiin kilpailuihin. Yleisurheilukoulu on suunnattu vuoden 2018 aikana 8, 9, 10 vuotta täyttäville.

Kevään yleisurheilukoulun maksu on 25€. Ilmoittaudu mukaan etukäteen jalas.yleisurheilu@gmail.com (ilmoita yhteystietosi lisäksi urheilijan nimi ja syntymäaika). Ryhmä täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä ja mukaan mahtuu 25 lasta.

Yleisurheilukoulujen lisätiedot löytyy nettisivuiltamme http://jalasjarvenjalas.fi/yleisurheilu/koulut

Nuorten 10-17v yleisurheiluharjoitukset käyntiin täysipainoisesti 5.1.2018 alkaen

10 - 17 vuotiaille nuorille suunnatut harjoitukset:

  • Tiistaisin klo: 18.30 - 20.00 harjoitellaan pääosin voimaa ja räjähtävää nopeutta
  • Perjantaisin klo: 16.00 - 17.30 harjoitellaan monipuolista nopeutta ja kimmoisuutta
  • Sunnuntaisin klo: 10.00 - 11.30 harjoitellaan kestävyyttä, notkeutta ja kehonhallintaa

Harjoituskalenteria päivitetään ”harjoitukset- sivulla”

Nuoren urheilijan harjoittelun tulee lajinomaisen tekniikkaharjoittelun lisäksi painottua nopeuden, notkeuden ja liikkuvuuden kehittämiseen sekä riittävän aerobisen perustan luomiseen. Toivottavaa on että yleisurheileva nuori osallistuu jokaiseen jaoston tarjolla olevaan ohjattuun harjoitukseen.

Harjoitusten sisältö vaihtuu viikoittain ja myös harjoitusten vetäjät vaihtuvat. Harjoitukset sisältävät aina jonkin verran eri lajitekniikoita, vaikka kevätkaudella painopiste onkin pohjien luomisessa. Valmennuksessa on mukana yhteensä kymmenkunta eri ohjaajaa, joten harjoitukset tulevat varmasti olemaan monipuolisia.

Kaikki kevätkauden, tammi-huhtikuun treenit pidetään Kuplahallilla (kulmantie 9).

Kevätkauden maksuun 25€ sisältyy kaikki kevään 48 treenikertaa.

Ilmoittaudu mukaan jalas.yleisurheilu@gmail.com (ilmoita urheilijan nimi ja syntymäaika)

Tervetuloa uudet ja vanhat harrastajat!

Yleisurheilun nuorisotiimi mukana kirkonkylän koulun tapahtumapäivässä 16.12.2017

Yleisurheilun nuorisotiimi on mukana kirkonkylän koulun tapahtumapäivässä lauantaina 16.12.2017. Tule tutustumaan toimintaan ja testaamaan itseäsi. Samalla voit keskustelella tiimin jäsenten kanssa ja saat mukaasi kauden 2018 tietopaketin

tapahtumapäivä 2017.jpg

Lisätty kuva tapahtuman jälkeen / AK

Jalakselle voitto yleisurheilun seuraliigan kolmosliigassa 2017!

Jalasjärven Jalaksen yleisurheilu on sijoittunut yleisurheilun Seuraliigan kolmosliigan voittoon!

Seuraliigassa mitataan seurojen SM-kisamenestystä ja harrastajamääriä.

Jyväskylän Kenttäurheilijat vei nimiinsä yleisurheilun Seuraliigan Superliigan voiton. Ykkös -ja kakkosliigan voittajat olivat IF Raseborg ja Riihimäen Kisko. Kolmosliigan voitti Jalasjärven Jalas.

MAHTAVAA JALAS!!!

Lue yleisurheilu.fi uutinen

11111.jpg

28.11.2017

Jalaksen yleisurheilukauden päätöstilaisuudessa palkitut

Päätöstilaisuudessa kerrattiin menneen kauden tapahtumia ja huippusaavutuksia mm. sisupisteissä sijoitus 9 ja taitomerkkejä saavutettiin 60 sekä EPU ry:n alueen tilastoissa sijoitukset tuplaantui vuoden takaisesta. Tilaisuudessa muistettiin nuorten valmentajia ja ohjaajia sekä palkittiin nuoria ja muita toiminnassa aktiivisesti mukana olevia.

yu päätös.JPG

Palkitut nuorten valmentajat ja ohjaajat:

Anssi Kuusisto, Ari Mannio, Joni Hautala, Jussi Tukeva, Timo Korpi-Kokko, Päivi Huhtakallio, Joni Hulkko, Jonna Alkula ja Emma Autio

Palkitut EPU ry:n tilastoihin kymmenen parhaan joukkoon yltäneet nuoret:

Elina Viinamäki, Sara Kannosto, Lotta Hulkko, Anniina Anttila, Eveliina Pihlaja, Jenni Pihlaja, Netta Männikkö, Ilona Haapolahti, Emilia Kuusisto, Johanna Tukeva, Hetafiia Lähde, Sara Pentinmäki, Laura Laitila, Rasmus Koski, Waltteri Lehto, Aaro Viitala, Samu Laitala, Sisu Laitala, Erkki Kurikka-Oja, Veeti Marttila, Veikka Ylihärsilä, Eero Lehto, Joonas Kuusisto, Arttu Viinamäki, Samuli Rajamäki, Vikki Ylihärsilä, Niko Marttila, Joona Haanpää, Topi Rajamäki, Juuso Alkula, Iisakki Kiviniemi

Palkitut PM- mitalistit:

Sisu Laitala, Vikki Yli-Härsilä, Veikka Yli-Härsilä, Eero Lehto, Lotta Hulkko, Waltteri Lehto, Tatu Saarela, Sara Pentinmäki, Eveliina Pihlaja, Johanna Tukeva, Joonas Kuusisto, Jenni Pihlaja, Arttu Viinamäki, Samuli Rajamäki, Severi Vuorela, Lauri Jyrä, Miika Kuja-Perälä, Aapo Takala

 

Erikoismaininnat 2017

 

Vuoden YU-teko:

P11 4x50m PM-kulta, Arttu Viinamäki, Eero Lehto, Samuli Rajamäki, Veikka Ylihärsilä

Vuoden tsemppari:

Sara Pentinmäki

Vuoden nuori yleisurheilija:

Vikki Ylihärsilä

Vuoden seurakisailijat:

Eero Luhtanen ja Alma Saari

Vuoden YU-perhe:

Anu Lamminmäki, Joonas, Emilia ja Anssi Kuusisto

 

 

Jalas sijoittui 9. EPUn Eliittifinaalissa 19.11.2017

Jalaksen porukka teki huimia suorituksia ja uusia henkilökohtaisia ennätyksiä syntyi. Eveliina Pihlaja teki uskomattoman suorituksen korkeudessa parantaen omaa ennätystä reilusti ja ottaen kovatasoisen kilpailun voiton kovalla tuloksella 146. Veikka hyppäsi pituudessa ennätystuloksellaan 431 voittoon ja juoksi vielä tonnillakin ylivoimaiseen voittoon. Tsempparipalkinnolla Jalakselta palkittiinkin Eveliina ja Veikka.

Jalaksen porukan sijoitukset:

  • Veikka Yli-Härsilä P11 Pituus 1. ja P11 1000m 1.
  • Eveliina Pihlaja T13 Korkeus 1.
  • Eero Lehto P11 60m aidat 2.
  • Emma Parkkari T11 Kuula 3.
  • Lotta Hulkko T11 1000m 3.
  • Vikki Yli-Härsilä P13 1000m 4.
  • Sisu Laitala P11 Kuula 4.
  • Samu Laitala P9 Keihäs 5.
  • Anniina Anttila T11 Pituus 6. ja T11 60m aidat 6.
  • Sara Pentinmäki T15 800m 6.
  • Laura Laitila T15 kolmiloikka 7.
  • Jenni Pihlaja T13 60m aidat 7.
  • Waltteri Lehto P9 40m 8.
  • Iisakki Kiviniemi P13 Kuula 8.
  • Emilia Kuusisto T13 Kuula 9.
  • Alma Saari T9 40m 9. ja T9 Keihäs 10.

Kaikki tulokset tästä

eliitti palkitut.jpg

Jalaksen Anssi Kuusisto on valittu EPU ry:n hallituksen jäseneksi vuosiksi 2018-2019

EPU ry:n puheenjohtaja Hannu Kangas toivotti uuden hallituksen jäsenen Anssi Kuusiston Jalasjärven Jalaksesta mukaan piirin toimintaan.

EPU ry:n puheenjohtaja Hannu Kangas toivotti uuden hallituksen jäsenen Anssi Kuusiston Jalasjärven Jalaksesta mukaan piirin toimintaan.

Jalasjärven Jalaksen Anssi Kuusisto on valittu EPU ry:n hallituksen jäseneksi vuosiksi 2018-2019.

EPU ry:n sääntömääräinen syyskokous pidettiin Seinäjoella hotelli Almassa 10.11.2017. Kokouksen puheenjohtajana toimi Matti Mäki-Reinikka Seinäjoelta. Kokouksessa oli edustettuna 11 EPU ry:n jäsenseuraa.

Hannu Kangas jatkaa EPU ry:n puheenjohtaja vuoden 2018 ja hallituksen jäseniksi vuosiksi 2018-2019 valittiin Honkanen Ari, Kaukoranta Ilpo ja Kuusisto Anssi (uusi). Yhden hallituspaikan täyttäminen annettiin EPU ry:n tehtäväksi. Hallituksessa jatkavat vuonna 2018 Hannuksela Henry, Pesu Tapio, Tuuri Hannu ja Raittinen Hanna-Mari.

 Lue lisää muista päätöksistä EPU ry:n sivuilta

Jalasjärven Jalas palkittiin vuoden nuorisourheiluseurana EPU ry:n palkitsemisjuhlassa 10.11.2017

Etelä-Pohjanmaan yleisurheilu EPU ry:n palkitsemisjuhlassa 10.11.2017 palkittiin Jalasjärven Jalas vuoden 2017 nuorisourheiluseurana. Palkintoa pääsee ihailemaan rinnekahvilassa 26.11.2017 palkitsemistilaisuudessa ja sen jälkeen.

Tämä on todella mahtava huomion osoitus koko porukalle!

Isoo kiitos nuoret urheilijat, valmentajat, huoltajat ja kaikki taustahenkilöt!

EPU ry:n palkisemisjuhlassa palkitut 2017

Kuvia palkitsemisjuhlasta

vuoden nuorisoyleisurheiluseura 2017.jpg

Lyhyt yhteenveto Jalaksen nuorten yleisurheilukaudesta 2017

Jalas sijoittui Sisupisteissä sijalle 9, joka ylitti kaikki odotukset. Tavoitteemme oli sija 12 ja paikka Kuortaneen Eliittifinaalissa 19.11.2017 ja tännehän mentiin heittämällä.

EPUn tilastoissa v. 2012-2017

Jalaksen nuoret, sijat 1-10

EPUn tilastoissa (epury.fi/tilastot)  Jalaksen nuoret urheilijat saavuttivat ennätysmäärän sijoituksia. Tilastoihin listataan 10 kesän parasta tulosta. Kesällä 2016 sijoituksia oli Jalaksella noin 40 ja tänä vuonna yli 80! Tämä huima kasvu on aktiivisten urheilijoiden sekä heidän perheidensä ansiota, kiitos teille!

Kiekuu-cupissa Jalaksen heittäjät ovat myös osallistuneet aktiivisesti, käykäähän katsomassa hienot sijoitukset (http://epury.fi/images/Kiekuu-cup_2017.pdf)

Kiitos vielä kerran kaikille toimintaan muodossa tai toisessa osallistuneille!

Jos haluat tulla mukaan toimintaa taas tulevalla kaudella, ota yhteyttä(jalas.yleisurheilu@gmail.com)