P12

Jalas P12 joukkueiden kauden yhteenveto - saavutuksena mm. piirin ykkösessä hopeaa!

Alla joukkueenjohdon laatima koonti P12 sarjassa pelanneiden joukkueiden kaudesta

2006-joukkueiden kausi on tullut päätökseen pelien osalta jo pari viikkoa sitten, mutta parit harkat on vielä jäljellä. Kausi alkoi marraskuun puolivälissä ja talvella kuljettiin torstaisin Kauhajoella ja sunnuntaisin Seinäjoella Elisa Monitoimiareenalla Bullerintiellä.

Kausi aloitettiin hyvissä ajoin, että oltiin valmiita ykkösdivarikarsintoihin heti tammikuun alusta. Toinen joukkue (valkoinen) voitti karsintalohkonsa ja selviytyi ykköseen ja toisella (sininen) lähdettiin pelaamaan kakkosta. Näissä molemmissa joukkueissa oli myös pelaajia nuoremmista ikäluokista joita ilman kahden joukkueen pyörittäminen ei olisi onnistunut.

Kevätkierroksella valkoiset voittivat neljä peliä, kolme tasapeliä ja kaksi tappiota. Lopullinen sijoitus neljäs ja kun tavoitteeksi asetettiin viiden joukkoon niin niissä hyvin pysyttiin. Sininen joukkue 4 voittoa ja 6 tappiota. Tällä tuloksella pudottiin niukasti syyskierroksella kolmosdivariin.

Syyskierroksella valkoisilla tavoite oli edelleen viiden joukkoon, mutta jo se, että säilyttää ykkösessä sarjapaikan oli hyvä tulos. Syyskierros meni lopulta yli odotusten ja taisteltiin aivan viimeiseen asti koko piirin ykköstilasta. Lopulta oltiin kakkosia. Voittaja Laihialla oli yhtä paljon voittoja ja tappioita, mutta se oli saanut kevätkierrokselta 3 lähtöpistettä ja voitti lopulta niiden lähtöpisteiden ansiosta. Tasapisteissä Jalas olisi ollut ykkönen, koska voitti Laihian.

Mahtavia ja tiukkoja pelejä paljon. Joskus oltiin parempia ja välillä myös huonompia, mutta siltikin useimmiten voitettiin. Oikeastaan yksi huono puoliaika koko syyskierroksen kymmenessä pelissä jolloin vähä retkahdettiin. Vaasan seudulta tuli keskimäärin kovimmat joukkueet tässä ikäluokassa. Etelä-Pohjanmaan alueelta ei ollut kuin Jalas, SJK ja Kanu, tämän lisäksi rannikolta oli Pohjanmaan puolelta Närpiö, Laihia, Mustasaari ja viisi joukkuetta Vaasasta (VPS x2, Vifk x2 ja Kiisto). Sekä keväällä että syksyllä oltiin selvästi paras eteläpohjalainen joukkue. Syyskierrokselta lopulta 8 voittoa ja 2 tappiota joilla siis piirin kakkosia.

Sinisillä syyskierroksella 4 voittoa ja 4 tappiota. Yhdessä pelissä oltiin selvästi huonompia, mutta muut olis teoriassa voitu voittaakkin. Muutama tiukka peli ja hienoja nousuja voittoihin tappioasemasta. Joissain pelissä oltiin hallitsevampia, mutta vastustaja osasi monasti tehdä maalit ja voitti otteluja. Yritettiin kuitenkin pelata eikä juurikaan sorruttu pitkä päätyyn ja perään -taktiikkaan joilla vastustajat useimmiten meitä rankaisivat. Hurjaa kehittymistä muutamilta pelaajilta kauden aikana ja monille isot määrät peliminuutteja. Vaihtopelaajien määrä pidettiin minimissä, että pelit ei menisi vaihtopenkillä istuskeluun.

Onnistunut kausi koko harkkaryhmältä. 07-pelasi vielä oman ikäistäkin sarjaa, jotta kiirettä on pitänyt. Ahkerimmille pelaajille on tullut n. 90 lähtöä (harkat + pelit) tämän kauden aikana. Osalle valmentajista yli 100 lähtöä.

Tämän lisäksi vietettiin Kokkolacupissa muutama päivä. Pelit meni ihan mukavasti ja oli kiva pelata välillä muitakin joukkueita vastaan. Sen reissun tarkoitus oli kuitenkin hauskanpito ja yhdessäolo eikä niinkään pelilliset jutut ja mielestäni siinä onnistuttiin hyvin.

Kiitokset pelaajille ja vanhemmille hienosta kaudesta jota kelpaa muistella vielä vähä vanhempanakin.

Kuvissa syyskierroksen sarjataulukot sekä molempien joukkueiden viimeisten pelien pelaajat.

ylärivi: Rajamäki Miika, Ylihärsilä Veikka, Kuusisto Joonas, Kattelus Rasmus, Ylihärsilä Vikki, Marttila Niko,

alarivi: Heinola Tuukka, Saari Juho, Järvilehto Mika, Eero Lehto ja Rajamäki Samuli. Eemeli Mäntymäki puuttuu kuvasta.

takarivi: Kortesmaa Joona, Peltomäki Jaro, Jyrä Lauri ja Siltanen Onni

eturivi: Aula Iipo, Viinamäki Arttu, Kurikka-Oja Erkki, Vuorela Severi ja maalivahti Kokko Lauri. Näiden lisäksi useimmissa peleissä oli myös Koistinen Roope ja Mäntymäki Valtteri.

Jalas P12 valkoisen ensimmäinen kotipeli Kiuaskalliolla 20.5 ja voittoputki sai jatkoa!

Jalas valkoinen 3 - 1 Kanu 06

Joukkueen otteluraportti:

P12 valkoisten eka kotipeli ja ensimmäistä kertaa päällä myös uudet siniset pelipaidat. Vastassa Kanu 06, jonka kanssa karsinnoissa pelattiin tasan. Ekalla puoliajalla vähän hakusessa molempien peli.

Jalas siirtyi 1-0 johtoon kymmenen minuutin pelin jälkeen Kanun omalla maalilla. Erikoinen maali kaikenkaikkiaan kun Kanun maalipotkun jälkeen, ei jalaslaiset koskeneet kertaakaan palloon.

Noin vartin kohdalla Kanulle tuomittiin rankkari, kun Kanulainen kompuroi rankkualueen tuntumassa, rankku maaliin ja tilanne 1-1. Kun oli pelattu 22 min siirryttiin 2-1 johtoon Nikon kaukovedolla vastapalloon rankkualueen takaa ja maalivahti oli voimaton.

Toisella puoliajalla Jalaksen peli parani, mutta maaleja ei saatu aikaiseksi hyvistäkään paikoista. Vastaavasti Kanun yritykset jäivät kaukovedoiksi tai Rasse esti läpisyötöt hyvillä vastaantuloilla. Peli alkaa olla jo vähän fyysistäkin. Molemmille joukkueille tuli yksi keltainen kortti. Ottelun lopussa jälleen yhdestä tilanteesta Mika onnistui tuikkaamaan pallon maaliin hyvällä kurotuksella maalin lähettyviltä ja loppulukemat 3-1.

Hienosti jatkuu puhtaalla pelillä poikien sarjapelit. Käy kurkkaamassa sarjataulukko joukkueen sivuilta tästä

P12 valkoinen avasi sarjakauden 2-7 voitolla!

Joukkueen raportti ottelusta:

Jalas valkoinen avasi kauden aurinkoisessa vaasassa. Kotijoukkue Kiisto aloitti kovalla prässillä ja koitti saada meidän puolustuksen tekemään virheitä. Jalas sai pidettyä hienoisen pallohallinnan ja käänsi hiljalleen ottelun hallintaa itselleen. Pojat loivat hyviä maalipaikkoja heti ottelun alussa hyvillä syöttökuvioilla. Vastustaja koitti murtaa meidän puolustusta nopeilla juoksuilla, mutta meidän nopeajalkaiset puolustajat ja jälleen loistavan pelin pelannut Rasse veivät voiton. Tauolle 1-4 Jalaksen johdossa. Toisella puoliajalla meidän pallohallinta alkoi selkeästi painaa ja kiiston nopeatempoinen peli rauhoittui. Ottelu oli haastava, vaikka numerot lopuksi Jalakselle 2-7. Maalit tänään: Eero 2, Mika 2, Vikki, Joonas, Jaro.

Mahtavaa sarjakauden avaus, hyvä pojat ja valmennusjohto!

P12 sininen avasi sarjakauden 8-2 voitolla!

Joukkueen raportti ottelusta:

Jalas Sininen avasi sarjakauden kotipelillä Alahärmän kisaa vastaan. Akisa aloitti pelin vahvasti ja Jalas oli ottelun alun selkeästi puolustus asemissa. Palloa saatiin pidettyä meillä, mutta pelin avaus ei onnistunut. Alkukankeuden jälkeen peli saatiin kulkemaan myös hyökkäyssuuntaan ja pelin painopiste vaihtui. Ensimmäiselle puolikkaalle saatiin luotua lopulta hyvin maalipaikkoja ja tauolle mentiin 3-0 lukemissa. Toisella puolikkaalla poikien yhteispeli parantui pelin edetessä. Puolustuspeli oli varmaa paria takaiskua lukuunottamatta. Maalipaikkoja luotiin hyvillä murtosyötöillä. Meille harjoituskaudella ongelmia tuottanut maalintekokin saatiin kuntoon ja verkkoa pääsi heiluttamaan Joonas Kuusisto 3, Miika Rajamäki, Onni Siltala, Lauri Jyrä, Iipo Aula ja Rasmus Kattelus. Varmalla pelillä avausvoitto lukemin 8-2.

 

Mahtavaa joukkuepeliä ja hienoja kuvioita. Hyvä pojat ja valmennusjohto!