Jalaksen F-pojat Tähtihallin turnauksessa

Jalaksen F-pojat matkasivat sunnuntaina Uudenkaarlepyyn Tähtihalliin pelaamaan. Ottelureportteina toimivat tällä kertaa joukkueenjohtajat ja pelit sujuivat näin:

Jalas lähti Uudenkaarlepyyn turnaukseen 13 pelaajan voimin Kuljetus Haanpään matkassa. 09 joukkueen ensimmäisessä pelissä Nibacos valkoista vastaan pelattiin koko turnauspäivän joukkueen vahvuudella. Santeri Kivimäki laukoi Jalaksen ensimmäisen erän ainoan maalin, ensimmäisen erän päättyessä lukemiin 5-1 Nibacoksen hyväksi. Toisessa erässä Jalaksen maaleista vastasivat Santeri Kivimäki (8-2) ja Eino Kohtamäki (8-3). Onni Mäkelän loistavista torjunnoista huolimatta ensimmäinen peli päättyi lukemiin 8-3 Nibacos valkoisen hyväksi.

Turnauspäivän toisessa pelissä 08 -joukkue pelasi pienemmällä 8 pojan porukalla Nibacos sinistä vastaan. Jalas aloitti vahvasti Eino Kohtamäen (Tuukka Heinola) tehdessä ensimmäisillä minuuteilla maalin. Jalas jatkoi vahvaa pelaamista ja ensimmäisen erän puolessa välissä Onni Mäkelä laukoi Jalaksen 0-2 johtoon. Toisen erän alussa Nibacos tasoitti pelin lukemiin 1-2, mutta Onni Mäkelän kova laukaus muutti pelin lukemat 1-3 Jalaksen hyväksi. Toisen erän puolessa välissä Miko Hantula (Santeri Kivimäki) nosti hienolla laukauksella Jalaksen 1-4 johtoon ja heti perään Tuukka Heinola (Eino Kohtamäki) sai tuulettaa hienoa osumaa Jalaksen johtaessa jo 1-5. Muutama minuutti ennen pelin loppua Tuukka Heinola (Eino Kohtamäki & Akseli Lehtinen) laukoi Jalaksen kahdella maalillaan 1-7 voittolukemiin. Eelis Laine venyi pelissä hienoihin torjuntoihin!

Päivän kolmannessa pelissä Jalas 09 kohtasi Jeppis FBC:n. Jeppis aloitti vahvasti heti pelin ensiminuuteilla ja meni 0-1 johtoon. Ensimmäinen erä oli tasaista peliä, Jeppiksen maalin jäädessä ensimmäisen erän ainoaksi. Toisen erän alussa Jeppis meni maalivahti Onni Mäkelän mahtavista torjunnoista huolimatta 0-2 johtoon. Peli oli tasaista vääntöä ja muutama minuutti ennen pelin loppua Eino Kohtamäki ohjasi Santeri Kivimäen kovasta laukauksesta pallon maaliin, pelin ollessa täten 1-2. Vielä ennen pelin loppua Jeppis pääsi laukomaan maalin, pelin päättyessä Jeppiksen voittoon 1-3.

Päivän neljännessä pelissä Jalas 08 sai vastaansa ensimmäisessä pelissä jo kohdatun Nibacos valkoisen. 08-joukkue lähti tähän peliin taas pienemmällä kokoonpanolla. Jalas aloitti vahvasti Tuukka Heinolan maalilla heti pelin toisella minuutilla. Nibacos tuli tasoihin muutan minuutin päästä tästä ja kun peliä oli pelattu viitisen minuuttia, Nibacos johti peliä 1-2. Pelin tasaisuutta kuvaa se, että Tuukka Heinola laukoi hienon maalin muutama minuutti Nibacoksen edellisestä maalista, pelin ollessa 2-2. Peliä oltiin pelattu alle 10 minuuttia,kun Santeri Kivimäki pöllytti verkkoa suoraan aloituksesta. Maalivahti Eelis Laine venyi yltiömäisiin torjuntoihin. Erätauolle mentiin Jalaksen johtaessa peliä 3-2. Toista erää oli pelattu noin minuutti, kun Onni Mäkelä laukoi maalin Tuukka Heinolan syötöstä. Nibacos näpäytti heti perään ja kavensi tilanteen 4-3 lukemiin. Muutan minuutin päästä Nibacos pääsi taas tuulettamaan tilanteen tasoittuessa lukemiin 4-4. Jalas ei kuitenkaan tästä lannistunut, vaan Miko Hantulan hienosta syötöstä maalintekoon pääsi jälleen Tuukka Heinola. Lukemat siis Jalakselle 5-4.  Nibacos nousi vielä tasoihin, mutta Jalaksen Tuukka Heinola onnistui pian Santeri Kivimäen hienosta esityöstä. Ja näin peli oli Jalakselle 6-5, joka oli myös pelin lopputulos.