T14 joukkueen kauden yhteenveto

Kauden 2018 yhteenveto

Joukkueessa on tänä vuonna ollut mukana yhteensä 20 lisenssipelaajaa. Kausi aloitettiin jo 16.11.2017 treenaten kerta viikkoon Nuotti Areenan tekonurmella ja toinen kerta Koulukeskuksen salissa. Ennen sarjakauden alkua pelattiin useita harjoituspelejä hyvällä menestyksellä. Sarjavastus Kurikan Ryhti mm. kaatui 5-0, mutta jostain syystä sarjapeleissä joukkuetta ei millään voitettu. Keväällä harjoittelun ohella puolet pelaajista kävi Seinäjoella 12.4 järjestetyn pelinohjaajan koulutuksen ja taisi kaikki myös päästä kesän aikana muutaman pelin ohjaamaan. Tyttöjen pelin ohjauksesta on tullut todella paljon positiivista palautetta ja erityisesti Rantalan Henni on saanut hyvää palautetta jämäkästä otteesta kentällä.

Piirin helmaripäiville 10.5 lähti mukaan joukkueen pelaajia antamaan näyttöjä SPL Vaasa Helmarit -05 joukkueeseen. SPL Vaasa Helmarit joukkue koostuu pienten seurojen yhteisjoukkueesta, jossa on mukana 9 eri seuraa. Nyt syksyllä toiminta jatkuu ja -05 ikäluokan joukkueeseen on aikaisempien lisäksi lähdössä myös yksi uusi pelaaja. Myös -04 ikäluokan joukkueeseen on pyydetty pelaajia antamaan näyttöjä ja mukaan onkin lähdössä jopa kuusi pelaajaa.

Varsinainen sarjakausi aloitettiin 20.5 ja koko kevätkaudella pelattiin 7 sarjapeliä, joista 3 viimeisintä peliä voitettiin mahtavasti. Päällimmäisenä edelleen mielessä 15.6 pelattu kotipeli Sporting/Tepa joukkuetta vastaan, joka voitettiin puhtaasti 10-0. Tämä oli kauden ensimmäinen voitto ja vielä murskaluvuin, siinä pelissä koko joukkue oli ihan liekeissä ja kaikki kannusti toisiaan täysillä. Sarjan tauolle mentiin sarjan 4. sijalta, joka oli aivan upea suoritus.

T14 8v8 kevään sarjataulukko, sijoitus 4.

Sarjatauon aikana käytiin osan tyttöjen kanssa avustamassa Vähänkyrön Viestin joukkuetta Wasa Cup- turnauksessa. Syyskausi alkoi kuukauden tauon jälkeen 23.7 ja syyskaudella pelattiin toistamiseen samat pelit eli myös 7 sarjapeliä. Alku lähti takkuisesti ja tuli täpäriä tappiota. Lopulta syyskaudella ei tullut yhtäkään voittoa, mutta kausi päätettiin kuitenkin hienosti tasapeliin 1-1 Vähänkyrön Viestiä vastaan. Sijoituttiin lopulta sarjassa täpärästi Vähänkyrön Viestin taakse 7. sijalle juuri ennen Kurikan Ryhtiä.

T14 8v8 lopullinen sarjataulukko, sijoitus 7.

Osallistuttiin myös SyysSemi- turnaukseen 1.-2.9. Turnauksesta haettiin kokemusta 11v11 pelistä. Harmillisesti joukkueen pelaajamäärä osoittautui isolle kentälle riittämättömäksi, kun joissakin peleissä ei ollut ainuttakaan vaihtopelaajaa. Onneksi apuja saatiin myös nuoremmista tytöistä. Kaikki turnauksen pelit olivat tasaisin, joten suuremmalla pelaajamäärällä ei 11v11 sarja ihan mahdottomalta näytä.

Kausi 2018 on suunnitteilla päättää VäVi/Jalas yhdistelmäjoukkueella pelaten harjoituspeli Vaasan Sporttia vastaan. Samalla mahdollisesti tehdään jotain muutakin. Aikataulu tälle joukkueen kauden päättävälle tapahtumalle on vielä auki.

Tässä vaiheessa valmennus- ja joukkueenjohdon puolesta vielä suuret kiitokset pelaajien vanhemmille ja tietenkin kaikille pelaajille!