Toimintakertomus 2017

JALASJÄRVEN JALAS RY, YLEISURHEILUJAOSTO

Vuosi 2017 oli kokonaisuudessaan todella onnistunut. Urheilijamme saavuttivat paljon menestystä ja onnistumisia kilpailuissa. Onnistuimme myös seuratoiminnassa erinomaisesti ja saimme tästä myös tunnustusta. Viime vuoden siivittämänä on mahtavaa jatkaa uuteen vilkkaaseen yleisurheilukauteen.

Nostot vuoden 2017 toiminnasta

  • Etelä-Pohjanmaan Yleisurheilu Epu ry palkitsi meidät vuoden nuorisourheiluseurana – kehittyneet 2017 palkinnolla.
  • Saavutimme Yleisurheilun Seuraliigan kolmosliigan voiton.
  • Onnistuimme Kunniakierroskeräyksessä hyvin, sijoituimme Epun alueen seuroista sijalle 8.
  • Seuracupissa menestyimme yli odotusten, sijoituimme sijalle 9. ja pääsimme eliittifinaaliin
  • Sisuikäiset saavuttivat kauden aikana yli 60 taitomerkkiä ja Epun tilastoissa sijoitukset kympinsakissa tuplaantuivat vuoden takaisesta (43 -> 81).
  • Seurakisoja järjestettiin viime vuonna ennätykselliset 13 kertaa (yhdet hallikisat, 11 kesäkisat urheilukentällä ja yhdet maastojuoksukisat syksyllä). Syksyn seurakisoissa oli poikkeuksellinen parikilpailu ikäkertoimilla, jossa myös aikuiset pääsivät parina osallistumaan. Seurakisoihin osallistui kaikkiaan yli 200 lasta, nuorta tai aikuista.
  • Nuorten yli 10-vuotiaiden harjoitustoimintaan panostettiin. Pituushyppy-, kolmiloikka- ja pikajuoksu- sekä kestävyysharjoitukset pyörivät koko vuoden ja uutena aloitettiin myös heittoryhmälle oma lajivalmennus. Näitä on tarkoitus jatkaa ja jalostaa entisestään tulevan vuoden aikana.
  • Lapsille järjestettiin yleisurheilupainotteisia kerhoja ja kouluja, joissa osanottajia oli todella mahtavasti. Ryhmät olivat pääsääntöisesti aina täynnä. Toiminta on erittäin kysyttyä, joten näitä tullaan järjestämään myös tulevina vuosina.
  • Järjestimme vuoden aikana useita kilpailuja, kuten Epun kiekuu-cupin osakilpailun syksyllä ja aikuisurheilijoiden hallikisat keväällä, sekä heitto 5- ottelut syksyllä. Lisäksi kesällä järjestettiin ensimmäistä kertaa junnujen heittokilpailut (kiekko, moukari, kuula, keihäs). Kilpailu keräsi osallistujia ympäri Suomen ja kisoista tuli todella kovatasoiset (tuli mm. yksi Suomen ennätys). Kaikkia näitä kisoja on tarkoitus anoa tulevana kautenakin.
  • Osallistuimme Seinäjoella pidettyihin Kalevankisajärjestelyihin. Meidän aikuisurheilutiimin kolmikko (Rauno, Reijo, Timo) olivat toimitsijoina kisoissa neljä päivää.
  • Seuraan saatiin koulutettua viime vuoden aikana mahtavasti ja mahtavia uusia ohjaajia. Yleisurheiluohjaajatutkinnon suoritti 5 henkilöä. Seurana oltiin TOP kympissä Länsi-Suomen alueella (Epun alueella koulutettuja oli 41). Nuorten yleisurheiluohjaajatutkinnon suoritti 2 henkilöä ja tässä oltiin seurana jopa TOP vitosessa Länsi-Suomen alueella (Epun alueella koulutettuja oli 7).
  • Seura sai myös edustajan EPU ry:n hallitukseen, kun Epun sääntömääräisessä syyskokouksessa hallitukseen kausille 2018 – 2019 valittiin Jalaksen Anssi Kuusisto.


Nostot vuoden 2017 saavutuksista ja palkituista

  • Yleisen sarjat arvokisojen parhaat saavutukset
    • Ruotsi-ottelu Tukholma /M kävely 10 000m 2. Jarkko Kinnunen
    • SM-kävelyt Laitila /M 30km kävely 2. Jarkko Kinnunen
    • Kalevan kisat, Seinäjoki /M 20km kävely 3. Jarkko Kinnunen / M kuula 14. Jussi Tukeva
    • MM-kilpailut Lontoo /M 50 km kävely 23. Jarkko Kinnunen 
  • Urheilijat menestyivät erityisen hyvin piirin Lajicupeissa, mainittuna Lajicuppien voittajat
    • KIEKUU: P13 kuula 1. Iisakki Kiviniemi / P13 kiekko 1. Iisakki Kiviniemi / P11 kiekko 1. Joonas Kuusisto / P10 Kuula 1. Sisu Laitala / P10 Kiekko 1. Sisu Laitala / P9 kuula 1. Samu Laitala / P9 kiekko 1. Aaro Viitala JUOKSUKOULU: T11 1. Lotta Hulkko / P12 1. Vikki Ylihärsilä
  • Jaoston palkitsemistilaisuudessa palkittiin
    • EPU ry:n tilastoihin kymmenen parhaan joukkoon yltäneet nuoret: Elina Viinamäki, Sara Kannosto, Lotta Hulkko, Anniina Anttila, Eveliina Pihlaja, Jenni Pihlaja, Netta Männikkö, Ilona Haapolahti, Emilia Kuusisto, Johanna Tukeva, Hetafiia Lähde, Sara Pentinmäki, Laura Laitila, Rasmus Koski, Waltteri Lehto, Aaro Viitala, Samu Laitala, Sisu Laitala, Erkki Kurikka-Oja, Veeti Marttila, Veikka Ylihärsilä, Eero Lehto, Joonas Kuusisto, Arttu Viinamäki, Samuli Rajamäki, Vikki Ylihärsilä, Niko Marttila, Joona Haanpää, Topi Rajamäki, Juuso Alkula, Iisakki Kiviniemi
    • PM- mitalistit: Sisu Laitala, Vikki Yli-Härsilä, Veikka Yli-Härsilä, Eero Lehto, Lotta Hulkko, Waltteri Lehto, Tatu Saarela, Sara Pentinmäki, Eveliina Pihlaja, Johanna Tukeva, Joonas Kuusisto, Jenni Pihlaja, Arttu Viinamäki, Samuli Rajamäki, Severi Vuorela, Lauri Jyrä, Miika Kuja-Perälä, Aapo Takala
    • Nuorten valmentajat ja ohjaajat: Anssi Kuusisto, Ari Mannio, Joni Hautala, Jussi Tukeva, Timo Korpi-Kokko, Päivi Huhtakallio, Joni Hulkko, Jonna Alkula ja Emma Autio
    • Vuoden YU-teko P11 4x50m PM-kulta Arttu Viinamäki, Eero Lehto, Samuli Rajamäki, Veikka Ylihärsilä 
    • Vuoden tsemppari Sara Pentinmäki
    • Vuoden nuori yleisurheilija Vikki Ylihärsilä
    • Vuoden seurakisailijat Eero Luhtanen ja Alma Saari
    • Vuoden YU-perhe Anu Lamminmäki, Joonas, Emilia ja Anssi Kuusisto
  • Seuran päätöstilaisuudessa palkittiin useita yleisurheilijoita ja yleisurheilun parissa toimivia
    • Yksilövalmentajana Päivi Huhtakallio   
    • Seura-aktiivina Anssi Kuusisto
    • Yleisurheilijana Jarkko Kinnunen
    • Aikuisurheilijana Jussi Tukeva
    • Piirinmestarit Sisu Laitala, Vikki Ylihärsilä, Veikka Ylihärsilä, Waltteri Lehto, Lotta Hulkko, Arttu Viinamäki, Eero Lehto, Samuli Rajamäki
    • Suomen Mestarit Marika Peltoniemi (Aikuisurheilu), Jussi Tukeva (Aikuisurheilu), Reijo Viianen (Aikuisurheilu) 
    • SM mitalistit Susanna Lahti-Luopa (Aikuisurheilu), Rauno Kujala (Aikuisurheilu), Jarkko Kinnunen (Yleisurheilu) ja SM sijoitus Timo Korpi-Kokko (Aikuisurheilu)
    • Seuran parhaana miesurheilijana palkittiin Jarkko Kinnunen

Toimintakertomus PDF