Miesten 4. divari jatkui sunnuntaina 1.12 Isokyrö Areenalla, kun käynnistyi toinen sarjakierros. Jalas sai vastaansa SB Kauhajoen sekä PaSu II:n.
Jalas II - SB Kauhajoki 3-4 (1-2, 1-2, 1-0)
Ensimmäisen erän alusta alkaen näki, että Klopit olivat unella. Tempoa ei saatu pidettyä yllä, eikä syötöt menneet perille. Kauhajoki oli ennen peliä sarjajumbo, joten lähdettiinkö soitellen sotaan, mene ja tiedä. Kuitenkin ensimmäisenä maalinteossa onnistui Klopit, kun Juho syötti kulmasta Santerille viivalle ja veto upposi maaliin. Katsomossa toivottiin maalin jälkeen pientä herätystä kentälle, mutta sama meno jatkui. Niinpä Kauhajoki pääsi melko pian tasoittamaan, ensimmäisen vedon Henkka saa torjuttua, mutta toinen menee maaliin. Hetken päästä Kauhajoki menee jo 1-2 johtoon.
Toisen erän alun peli pyörii kyllä melko paljon Kauhajoen maalin edessä, mutta Kauhajoki puolustaa tiiviisti, vetopaikkoja ei oikein saada aikaseksi ja pallo pomppii kuinka sattuu. Erän puolivälissä Miika saa omassa päässä pallon karvattua ja iskee maalille, maalivahti torjuu eteensä, josta Tatu vippaa pallon maaliin. Tämä tuomitaan kuitenkin korkeaksi mailaksi ja maali hylätään. Tämän jälkeen alkaa meidän maalilla tapahtua. Ensin Kauhajoen pelaaja on meidän kahden miehen "sitomana" ja saa kuin saakin siitä syötettyä maalintekopaikassa olevalle kaverille ja kaverihan onnistuu maalinteossa. Tässä välissäkin Henkka on torjuntapuuhissa muutamasti ja kohta Kauhajoki menee jo 1-4 johtoon. Erän lopulla Jalas kaventaa tilanteeksi 2-4 kun Nuutti syöttää Nikolle joka vetää maaliin, tosin Kauhajoen oman pelaajan kautta, joten se merkitään omaksi maaliksi.
Kolmannessa erässä aletaan vähän lämmetä pelille, vetopaikkoja ei vain kovin saada aikaiseksi. Miika karvaa tutusti pallon maalin takana ja syöttää Vilholle, veto kilahtaa ylärimaan. Toinen samanlainen heti perään kun Tatu syöttää Vilholle maalin eteen, tämä uppoaa verkkoon ja tilanne on 3-4. Joonan mailanpaloja lentelee välillä kentällä. Erän loppupuolella Jalakselle aikalisä. Kauhajoki tarjoilee tosissaan tasoitusmahdollisuutta kun ottavat jäähyn vielä erän lopulla, syynä Joonan vedon blokkaaminen mailaan lyömällä. Jalas ottaa maalivahdin pois ja pelaavat 6-4 vastaan, mutta Klopit eivät saa tasoitettua, joten ottelu päättyy 3-4.
Otteluvideo Youtubessa.
PaSu II - Jalas II 4-4 (2-1, 1-1, 1-2)
Ottelun alussa kävi heti selväksi, että tempo pelissä ei oo aiva samalla tasolla kuin päivän ekas pelis Kauhajokea vastaan. Joukkueena ei kumminkaa oikeen osattu käyttää tätä hyväksi lisäämällä tempoa ja yrittää sillä lailla horjuttaa PaSua. Oman pään osittaisen sähläyksen seurauksena PaSu pääsikin laittamaan pallon ekan kerran maaliin jo kolmen minuutin pelin jälkeen. Erän edetessä Jalas kyllä hallitsi palloa, mutta väkevästi vastahyökännyt PaSu sai toisenkin maalinsa vielä avauserän puolessa välissä. Jalaksella oli päivä muutenki sellainen, että jokaisen maalin eteen piti tehdä tuhoton määrä töitä. Tilanteita oli kyllä Jalaksellakin, mutta päivän teemana tuntui olevan niiden tuhlailu. Onnistuneen alivoimapelin vois nostaa Jalaksen parhaaksi suoritukseksi ekasta erästä ja vältyttiin lisätakaiskuilta. Pelillisesti eka erä oli tasainen PaSun kumminki tehdessä paikoista maalit. Eka erä päättyi PaSulle 2-0.
Toisen erän eka puolisko oli tasaista vääntöä, molemmilla joukkueilla oli paikkoja mutta Jalaksen maalilla Veeti Marttila otti hyviä torjuntoja. Pienoinen tasonnosto sekä taisteluilmeen lisäys toiseen erään tuotti heti erän alkuun PaSulle vaikeuksia ja joutuivat rikkomaan rankkarin arvoisesti. Rankkaria suorittamaan meni Niko "neula" Marttila. No maalihan siitä oli tuloksena hienolla kynäilyllä, hyvä kavennus 2-1. Pian rankkari onnistumisen jälkeen PaSu pääsi taas venyttämään johtonsa kahteen maaliin pienen oman pään sählingin seurauksena. Toinen erä jatkui tasaisena taisteluna ja Jalaksesta huomasi että enemmän laitettiin itseään likoon ja tuli periksiantamattomuutta. Toisen erän lopussa tuli vielä toinenkin kavennus mahdollisuus rankkarilla. Tällä kertaa Vilho Vainio pääsi kokeilemaan harhauttelua, mutta vastustajan mokke veti pitemmän korren. Toinen erä päättyi tilanteessa 3-1 PaSulle.
Kolmannesta erästä on aiva hieno kirjoittaa tätä tarinaa. Tuli nimittäin mahtavasti taistelava kloppi-lauma (plus muutama iäkkäämpi) tähän erään. Kiri aloitettiin kolmen minuutin paikkeilla Joona Haanpään riistäessä ex-liigapelaajalta pallon karaten yksin läpi ja jäätävällä viimeistelyllä kaventi tilanteen 3-2. Maalista virtaa saaneena joukkue pääsi hyvin luomaan maalipaikkoja PaSun maalille, tuloksetta. Muutamaa minuuttia myöhemmin kyseinen ex-liigapelaaja sitte otti omansa ja kiepsautteli ittensä nurkasta maalille nostaen rystyllä pallon verkkoon kasvattaen eron jälleen kahteen maaliin. Veeti maalilla piti kumminki hyvillä torjunnoillaan joukkueen mukana vielä pelissä estäen viimeisenä lukkona lisämaalien synnyn. Ajassa 41.45 Oskari Manninen teki avausmaalin miesten 4.divarissa tärkiään paikkaan kavennuksen kannalta. Syötön tarjoili Vilho Vainio. Vajaa puolitoista minuuttia oli peliaikaa jäljellä ja Vesku otti aikalisän ja kertoi ottelun loppuun reseptin millä päästään eres tasapeliin, että saatais tasattua pisteet. Ottelu jatkui PaSun hyökkäyspään kulmavaparilla muutamankin kerran, mutta saatiin pallo itelle ja päästiin kokeileen kuudella viittä vastaan peliä. Ja sehän resepti toimi kun toimikin. Hienolla järkevällä pallon siirtelyllä ja liikkeellä saatiin pallo verkkoon Marttilan Nikon lavasta Joonas Kurikkaojan tarjoilusta neljä sekuntia ennen loppua, JES!
Ottelu päättyi siis tasatulokseen 4-4. Hienon taistelun seurauksena.
#61
Otteluvideo Youtubessa.