SISUMAASTOT JALASJÄRVELLÄ 3.10.2020

Tervetuloa sisumaastoihin Kiuaskalliolle!

ILMOITTAUTUNEET 2.10.2020 klo 15.00

AIKATAULU päivitetty 1.10.2020 klo 21

TULOKSET

JOUKKUETULOKSET

TURVALLISUUSTOIMET

Tuoreen EP:n sairaanhoitopiirin suosituksen mukaisesti suosittelemme yleisön ja huoltajien käyttävän maskeja kilpailualueella ollessaan.

Huomioittehan myös muut seikat:

  • Turvaväleistä pyritään pitämään kiinni, alueella on tilaa joten sijoittaudutaan väljästi

  • Vältetään ruuhkia, jonotetaan kioskilla myös väljästi

  • Kioskin henkilökunta annostelee kaikki tarjottavat jotta vältetään ylimääräisiä kosketuksia

  • Lähtöaluetta edeltää vain kilpailijoille tarkoitettu odotusalue, jonne toivotaan kilpailijoiden saapuvan 10-15 minuuttia ennen starttia. Huoltajia ei enää tuolle alueelle.

  • Palkinnot jaetaan maalin ja lähtöalueen väliin jäävällä alueelle, Tuolle alueelle saavat tulla ainoastaan palkittavat kilpailijat sekä 1 huoltaja per kilpailija kuvaamaan. Muu yleisö jää alueen ulkopuolelle.

  • Käsidesiä on tarjolla kioskilla ja wc-tiloissa. Ilmoitattehan kilpailutoimistoon mahdollisista puutteista.

JÄLKI-ILMOTTAUTUMINEN on sulkeutunut.

KILPAILUPAIKKA JA OPASTUS
Kilpailupaikan osoite: Jalasjärvi, Urheiluhalli (Kuplahalli) Kiuaskallio Kulmantie 1. Kilpailijat ohjataan parkkeeraamaan Kuplahallin takana sijaitsevalle paikoitusalueelle tenniskenttien viereen.
Kilpailut järjestätään Kiuaskallion pururadalla, kilpailukeskuksena toimii Kuplahallin ympäristö.
Katsojien toivotaan ajavan parkkiin urheilukentän parkkipaikalle osoitteessa Kulmantie 5. Urheilukentältä on vain lyhyt kävelymatka kilpailupaikalle.

NUMEROLAPUT
Numerolaput noudetaan kilpailutoimistosta seuroittain. Kilpailunumerot on pakattu pusseihin seuroittain. Numerolaput noutava henkilö ilmoittaa kilpailutoimistolle nimensä.

Kilpailunumerot palautetaan maalialueella sijaitsevaan laatikkoon.

KILPAILUTOIMISTO
Kilpailutoimisto sijaitsee ulkosalla lähtö- ja maalialueen välittömässä läheisyydessä kioskin yhteydessä. Kilpailutoimiston kautta voitte tiedustella asioita, myös tulostiedustelut ja mahdolliset huomautukset kilpailutoimiston kautta.

SARJAT JA MATKAT
Sarjat ja matkat löytyvät kilpailukalenterista, jonka kautta myös ilmoittautumiset.

Käytämme 1 km ja 2 km reittejä. Alla olevista kuvista näet 1 km ja 2 km reiteistä hahmotelmat. Opastukset paikan päällä!

Seuraavissa sarjoissa juostaan 2 tai useampi kierros, huomioittehan että T/P15-sarjoissa kierrokset täytyy juosta oikeassa järjestyksessä:

T15 3,0 km: 2 km+1 km
P15 3,0 km: 2 km+1 km
N, N17 ja N19 4,0 km: 2x2 km
M 6,0 km: 3x2 km
M17, M19 4,0 km: 2x2 km 

Kierrokselle kierretään lähtösillan alitse. 

ILMOITTAUTUMISMAKSUT
Ilmoittautumismaksut maksetaan ennakkoon Jalaksen tilille kilpailukalenterin ohjeen mukaisesti. Jos maksatte ilmoittautumismaksut keskiviikon jälkeen, varautukaa esittämään kuitti suorituksesta kilpailupaikalla.

MAHDOLLISET KESKEYTYKSET JA POISJÄÄNNIT

Ilmoittakaa keskeytyksistä välittömästi kilpailutoimistoon (kioskin vieressä), samoin kuin poisjäänneistä voi ilmoittaa joko numerolappuja seurakohtaisesti noudettaessa tai myöhemmin päivän mittaan.

PALKINNOT
Kaikissa sarjoissa palkitaan kolme parasta, juniorisarjoissa 9-15 palkitaan 6 parasta. Palkintojenjako pyritään järjestämään sarjoittain kunkin sarjan tulosten valmistuttua, mukaan lukien joukkuekilpailun tulokset. Palkintojenjakoja pyritään suorittamaan ikäluokka kerrallaan aina seuraavan ikäluokan lähtöjen jälkeen, esim. T9 ja P9 palkinnot jaettaisiin T/P10-lähtöjen jälkeen. Seuraattehan kuulutuksia!

Yksilökilpailun lisäksi sarjoissa 9-15 on 3-henkinen joukkuekilpailu, jossa tulokset lasketaan sijaluvuittain yhteen. Joukkuekilpailun palkintojenjako pyritään järjestämään kunkin sarjan yksilökilpailun palkintojenjaon yhteydessä. Joukkuekilpailussa palkitaan 3 parasta seuraa sarjoittain.

Palkinnot jaetaan lähtö- ja maalialueiden väliin jäävällä alueella. Alueelle saavat tulla ainoastaan palkittavat urheilijat sekä 1 huoltaja per urheilija kuvaamaan. Muu yleisö jää alueen ulkopuolelle.

KIOSKI
Kioski sijaitsee kilpailupaikan välittömässä läheisyydessä ns Viipale-rakennuksen vieressä.

Kioskilla myynnissä makeaa ja suolaista leivonnaista sekä sämpylöitä ja makkaraa, Juustoportin jugurtteja, juomina kahvi, tee, mehu, limsat. Myös makeisia ja sipsejä. Maksutapoina käteinen ja pankkikortti. Mahdollisuuksien mukaan kioskin väki annostelee kaikki tarjottavat.

WC-TILAT JA PUKUHUONEET
Wc-tilat ja pukuhuoneet sijaitsevat Kuplahallilla. Noudatattehan sisätiloissa hygieniamääräyksiä. Saippuaa ja käsidesiä pyritään pitämään saatavilla vessoissa. Puutteita huomatessanne, ilmoitattehan ystävällisesti kilpailutoimistolle tai kioskille.

KÖKKÄVÄKI
Kokoonnutaan kilpailupaikalle klo 10, ellei ole toisin sovittu. Jos tulet myöhempään vuoroon, siirry ystävällisesti suoraan omalle paikallesi. Jätetään talkooväen autot urheilukentän pihaan.
Talkooväen kahvitus ja ruokailu järjestetään Viipaleessa. Kaikkien talkoolaisten suositellaan uusien ohjeiden mukaisesti käyttävän maskeja, joita saatavilla Viipaleessa.
Kysyttävää? Ota yhteys Eskoon tai Paulaan!
Kiitos kaikille jo etukäteen, tehdään näistä hienot kilpailut!

KILPAILUN ORGANISAATIO

Kilpailun johtaja: Esko Viitala
Kilpailun sihteeri, tiedotus: Paula Viinamäki
Kuulutus: Pia Rita-Luopa ja Paula Viinamäki
Kilpailutoimisto: Tanja Rinne
Kioski: Anu Yli-Peltola
Palkinnot: Päivi Kasari

TIEDUSTELUT
Esko Viitala puh. 0500 976370, Paula Viinamäki puh. 050 597 0298

Kiitos yhteistyökumppaneillemme!

Pramia desinfioi meidän kaikkien kädet!

Kuvassa 1 km reittikartta

Kuvassa 1 km reittikartta

Kuvassa 2 km reittikartta

Kuvassa 2 km reittikartta

Yleisurheiljaosto hakee vastuullista kesätyöntekijää

Oletko kiinnostunut kesätöistä yleisurheiluohjaajana? Pidätkö työskentelystä kaikenikäisten lasten ja nuorten kanssa? Oletko kiinnostunut suunnittelemaan ja organisoimaan erilaisten ryhmien toimintaa? Innostutko erilaisten tapahtumien ja kilpailuiden järjestämisestä? Pystytkö työskentelemään itsenäisesti?

Tsekkaa oheinen ilmoitus ja toimi, jos koet olevasi hakemamme tyyppi. Luvassa mukavia ja sykähdyttäviä hetkiä lasten ja nuorten parissa!

Kunniakierros-tapahtuma ja remontoidun urheilukentän avajaiset 21.9.2019

Jalasjärven Jalaksen Kunniakierros-tapahtuma ja remontoidun urheilukentän avajaiset järjestetään lauantaina 21.9.2019 Kiuaskalliolla.

Tervetuloa mukaan kuntoilemaan Kunniakierros-tapahtumaan Jalasjärven Kiuaskallion urheilukentälle. Tapahtumassa kuntoillaan hyvässä hengessä ikään tai kuntoon katsomatta. Samalla tapaat Jalaksen nuoria yleisurheilijoita, joihin kampanjalla kerätty tuki kohdistuu.

Klo 14.30-15.00 Tapahtuman avaus, jonka suorittavat apulaiskaupunginjohtaja Juha Luukko ja Jalasjärven Jalas ry:n puheenjohtaja Jarmo Alajoki.

Klo 15.00-16.00 Juostaan kunniakierrokset. Kunniakierrosten lomassa jaetaan kesän seurakisojen palkinnot.

 

Mikä on Kunniakierros-tapahtuma?

Kunniakierros on Suomen Urheiluliiton ja sen jäsenseurojen yhteinen varainkeruukampanja, jonka urheiluseurat organisoivat paikallisesti. Kampanjan tuotto käytetään yleisurheilutyöhön seuroissa, piireissä ja SUL:ssa. Kunniakierroksen ideana on haastaa seuraväki keräämään tukijoita yrityksiltä tai yksityishenkilöiltä. Keräys huipentuu seuran yhteiseen kunniakierrostapahtumaan. Keräys tapahtuu keräyslomakkeilla tai mobiilitallennuksen avulla. Tukisummasta lähetetään lasku sähköpostitse (tarvittaessa erikseen pyynnöstä lasku toimitetaan paperisena). Minimi tukisumma on 15 euroa.

Osallistumalla autat toteuttamaan liikunnallista toimintaa seuran lapsille ja nuorille.

 

Tilaisuudessa myös kahvitarjoilu. Nähdään Kiuaskalliolla 21.9.2019 klo 14.30!

Jalaksen Jarkko Kinnunen 5000m ratakävelyn Suomen mestari 2019

Jalaksen Jarkko Kinnunen on ottanut 5000m kävelyn sisäratojen Suomen mestaruuden Kuopiossa 16.2.2019 pidetyissä yleisurheilun SM-halleissa uudella sisäratojen piirinennätysajalla 19.37,74. Uusi ennätysaika parani lähes kuusi sekuntia, ollen samalla tälle vuodelle jo toinen Jarkon tekemä piirinennätys sisäradoilla. Edellisen kerran Jarkko nimittäin paransi piirinennätystä vain pari viikkoa sitten Espoossa aikaan 19.43,30. Alkukausi lupaakin todella loistavaa kautta – mahtavaa Jarkko!

SM-hallien tulokset tästä ja piirin urheilijoiden saavuttamat mitalit SM-halleissa tästä

6.4.2019 AIKUISURHEILIJOIDEN AVOIMET HALLIKISAT

Tulokset: http://live.tuloslista.com/3854

AIKUISURHEILIJOIDEN AVOIMET HALLIKISAT (LA) 6.4.2019 KLO 10.00-18.00

  • Paikkana Jalasjärven Kuplahalli (Kulmantie 9, 61600 Jalasjärvi)

  • Sarjat M/N 30 alkaen, viiden vuoden välein

  • Lajit 40 m, seiväs, korkeus, pituus, kuula (kumikuula), paino (painonheitto ulkona)

Ilmoittautumismaksu 12,00 euroa ensimmäisestä lajista ja 8,00 euroa jokaisesta lisälajista per kilpailija. Ilmoittautumismaksut maksettava 1.4.2019 mennessä tilille FI22 5077 0220 0028 25.

1.4.2019 jälkeen maksu 15,00 euroa per laji ja maksetaan käteisellä kilpailupäivänä kilpailukansliaan.

Lopullinen aikataulu / ryhmäjako alla:

  • 10.00 seiväs M/N

  • 12.00 40 m M/N

  • 12.00 kuula N ja M70+

  • 12.00 paino M30-M65 (Huom: ulkona!)

  • 12.30 korkeus M/N

  • 13.00 pituus M/N

  • 13.00 kuula M30-M65

  • 13.00 paino N ja M70+ (Huom: ulkona!)

Tervetuloa Jalasjärven Kuplahallille (Kulmantie 9, 61600 Jalasjärvi)

Lisätiedot kilpailuvastaava Rauno Kujalalta puh. 0400260572

 

ILMOITTAUTUMISET ALLA OLEVALLA LOMAKKEELLA 1.4.2019 MENNESSÄ

Osallistu SUL:n teettämään yleisurheilun imagotutkimukseen 9.12.2018 mennessä

Jyväskylän ammattikorkeakoulu tekee yhteistyötä Suomen Urheiluliito (SUL) ry:n kanssa tutkien yleisurheilun imagoa.

Kyselyssä on 11 kysymystä ja vastaamiseen menee noin 5-10 minuuttia.

Jokaisen Seuran jokaisen jäsenen vastaus on SUL:lle todella tärkeä.

Vastausaikaa on 9.12.2018 saakka.

Linkki kyselyyn tästä

Jalas palkittiin piirin palkitsemisjuhlassa!

Jalasjärven Jalas palkittiin perjantaina 9.11.2018 Etelä-Pohjanmaan Yleisurheilu EPU ry:n palkitsemisjuhlassa vuoden sisupistekilpailun nousijana. Jalas paransi vuoden takaista huipputulostaan 76 pisteellä (198 -> 274) ja samalla sijoitus parani kahdella pykälällä. Jalas sijoittui sisupisteissä tänä vuonna upeasti sijalle 7. Lue aiheesta tarkempi uutinen tästä.

Upeat nuoret urheilijat tekevät sen viimeisen työn, mutta myös Jalaksen yleisurheilujaostossa on tehty määrätietoista ja onnistunutta työtä nuorisoyleisurheilun eteen. On todella ainutlaatuista miten paljon nuorisourheilutiimin jäsenet, valmentajat, ohjaajat ja talkoolaiset antavat itsestään mahtavan toiminnan eteen.

Todella iso ja nöyrä kiitos kaikille toiminnassa mukana oleville, tämä palkinto on yhteinen meille kaikille!

EPU ry:n palkitsemisjuhlassa palkittujen lista löytyy tästä

SM-maastot 2020 Kurikka kestävyysjuoksuprojekti

EPUn kestävyysjuoksun kehittämisryhmä käynnistää kestävyysjuoksuprojektin, jonka päätähtäimenä on Kurikan Sm-maastot 2020.

Projektin tavoitteet ja sisältöä:

  • Jakaa tietotaitoa kestävyysharjoittelusta jokaiselle projektiin osallistuvalle

  • Lisätä kilpailevien nuorten ja aikuisten kestävyysjuoksijoiden määrää EPU alueella yhteisellä tekemisellä

  • EPU kjkr järjestää yhteisharjoituksia Etelä-Pohjanmaan alueella vähintään kerran kuukaudessa vuoden 2020 Sm-maastoihin saakka. Vetäjinä toimivat kestävyysjuoksun kehittämisryhmän valmentajat

  • Projekti on tarkoitettu 2006 syntyneille ja sitä vanhemmille aina yleiseen sarjaan saakka.

  • Tutustumis- ja kilpailumatka SM-maastoihin 2019 Janakkalaan

 Projektin avaustapahtuma on lauantaina 13.10 Kurikassa.

  • Alkuinfo klo 09.30 Kurikan monnarilla, Keskuspuistikko 33.

  • Aamupäiväharjoitus klo 10.00 (nopeus/tekniikkaharjoitus)

  • Buffet-ruokailu Kahvila-Monitoimi klo 12-13 (kjkr maksaa urheilijoiden ruokailun)

  • Toinen harjoitus Kurikan urheilukentällä (SM-maastoreittiin tutustuminen ja kestävyys/nopeuskestävyysharjoitus)

Jalasjärven Jalas piirin sisupisteissä upeasti 7.

Jalasjärven Jalaksen yleisurheilujaostossa on tehty useamman vuoden ajan määrätietoista ja onnistunutta työtä nuorisoyleisurheilun hyväksi ja Jalas on vakiinnuttanut paikkansa piirin parhaiden seurojen joukossa. Jalas on piirin alueen sisupisteissä tänä vuonna upeasti 7. Edellä ovat vain Seinäjoen Seudun Urheilijat, Lapuan Virkiä, Ähtärin Urheilijat, Kauhavan Wisa, Alavuden Urheilijat ja Ilmajoen Kisailijat.

Sisupisteitä tulee sisuikäisten (9-15v) piirinmestaruuskilpailuista eli ns. sisumestaruuskilpailuista. Piirin alueella Etelä-Pohjanmaan Yleisurheilu (EPU) ry:ssä on 35 jäsenseuraa, joista 26 seurassa on saavutettu sisupisteitä. Piirin 12 parasta seuraa saavat kutsun loppusyksyn Eliittifinaaliin. Vuonna 2015 Jalaksen sijoitus oli 13. ja jäi vielä täpärästi Eliittifinaalipaikasta. Vuonna 2016 sijoitusta parani pykälällä ja Jalas pääsi 12 parhaan seuran mukana Eliittifinaaliin. Vuosi sitten vuonna 2017 parannusta tuli peräti kolme pykälää sijoituksen ollessa 9. Tänä vuonna sijoitus parani vielä entisestään ollen siis 7.

Sisumestaruuskilpailuja on kauden aikana yhteensä seitsemän (maantiet, maastot, ottelut, kävelyt, huipentumat, viestit ja superottelut). Jalaksen urheilijoita oli mukana lähes jokaisessa sisumestaruuskilpailuissa ja pisteitä saavutettiin kauden aikana yhteensä upeat 274. Sisumestaruuskilpailuissa kuusi parasta sijoitusta saavuttaa sisupisteitä, siten että 1. saa 7p, 2. 5p ja 3. 4p, 4. 3p, 5. 2p ja 6. 1p.

PM-moniotteluista 15.9.2018 kultaa Waltteri Lehdolle

Lauantaina 15.9.2018 kisailtiin Ähtärissä sateisessa säässä kauden viimeiset piirinmestaruuskilpailut Supersisu-otteluiden merkeissä. Jalakselta oli mukana kolme poikaa edustamassa seuraa. Lajeina 9v. pojilla oli 4-ottelu (40m, korkeus, keihäs ja 800m), sekä 12v. pojilla 5-ottelu (60m aj, pituus, kiekko, keihäs ja 800m).

Waltteri Lehto voitti P9 4-ottelun pisteillä 694 ja samassa sarjassa Eero Luhtanen oli 8. pisteillä 463. Joonas Kuusisto oli P12 5-ottelussa 5. pisteillä 1046. Huonosta säästä huolimatta Waltteri paranteli ennätystään 40 metrillä ja korkeudessa sekä Eero korkeudessa.

Kaikki kilpailun tulokset tästä

Onnittelut hienoista suorituksista pojille!

EPUN KIE-KUU CUP OSAKILPAILUN TULOKSET 8.9.2018

>> Kaikki tulokset aukeaa tästä ja koonti tästä <<

Jussille SM-kultaa ennätyspistein heitto5-ottelusta 25.8.2018

Tänään 25.8.2018 Jyväskylässä pidetyissä Suomen Aikuisurheiluliiton SM-heitto5-otteluista Jalaksen Jussi Tukevalle SM-kultaa mahtavin ennätyspistein 3164 sarjalla kuula (15,14), kiekko (39,05), keihäs (45,03), moukari (40,76), paino (14,06).

Valtavasti Onnea Jussille saavutuksista!

Kilpailun tulokset tästä

Jussi 3.jpg

Sisuviesteistä 19.8.2018 kultaa, hopeaa, pronssia ja mahtavat pisteet!

Tämän vuoden 9-15v PM-viestit eli sisuviestit kilpailtiin Alavudella sunnuntaina 19.8.2018. Tänä vuonna sisuviesteissä oli mukana yhteensä 194 joukkuetta koko piirin alueelta. Jalaksella oli mukana mahtavat 14 joukkuetta. Jalaksen urheilijat keräsivät Sisuviesteistä yhteensä 33 pistettä, joka oli kaikista piirin seuroista neljänneksi eniten. Sisupisteissä Jalas on nyt 7. sijalla ennen tämän kauden viimeistä sisupistekilpailua eli supersisuotteluita (15.9. Ähtäri). Viime vuonna Jalas oli kauden jälkeen upeasti 9. sisupisteissä ja tänä vuonna mahdollisuudet ovat sijoittua vielä viime vuottakin paremmin!

Jalaksen viestijoukkueiden sijoitukset, juoksijat ja tulokset:

  • P9 4x400m viesti 1. Jalasjärven Jalas (Rasmus Koski, Antero Yli-Peltola, Väinö Keskinen, Waltteri Lehto) 5.23,40
  • T9 4x400m viesti 2. Jalasjärven Jalas 1 (Elina Viinamäki, Melida Niemi, Manna Keski-Kokko, Anni Yli-Peltola) 5.59,37
  • P13 4x600m viesti 3. Jalasjärven Jalas (Vikki Ylihärsilä, Arttu Viinamäki, Eero Lehto, Veikka Ylihärsilä) 7.42,50
  • T/P 8x40m viesti 4. Jalasjärven Jalas (Waltteri Lehto, Melida Niemi, Emma Niemistö, Antero Yli-Peltola, Anni Yli-Peltola, Rasmus Koski, Väinö Keskinen, Eero Luhtanen) 58,25
  • P11 4x50m viesti 4. Jalasjärven Jalas (Tatu Saarela, Tuukka Heinola, Antti Mettälä, Miika Rajamäki) 31,72
  • P11 4x600m viesti 4. Jalasjärven Jalas (Antti Mettälä, Roope Koistinen, Eemeli Mäenpää, Tatu Saarela) 8.54,80
  • T13 4x600m viesti 4. Jalasjärven Jalas (Susanna Yli-Peltola, Jenni Pihlaja, Eveliina Pihlaja, Henni Rantala) 8.30,97
  • P13 4x100m viesti 4. Jalasjärven Jalas (Arttu Viinamäki, Vikki Ylihärsilä, Eero Lehto, Veikka Ylihärsilä) 57,71
  • T15 4x800m viesti 5. Jalasjärven Jalas (Riina Uimonen, Tukeva Johanna, Jenni Järvilehto, Viivi Seppälä) 12.53,07
  • T11 4x600m viesti 12. Jalasjärven Jalas (Iida-Maria Mäenpää, Alina Valkama, Sara Kannosto, Ella Järvilehto) 9.55,65
  • T9 4x400m viesti 14. Jalasjärven Jalas 2 (Emma Niemistö, Elsa Lehto, Lumia Keski-Kokko, Sara Saarela) 7.14,58
  • T11 4x50m viesti / ei loppukilpailuun, oman alkuerän 5. Jalasjärven Jalas (Ella Järvilehto, Iida-Maria Mäenpää, Alina Valkama, Sara Kannosto) 34,67
  • T13 4x100m viesti / ei loppukilpailuun, oman alkuerän 6. Jalasjärven Jalas (Eveliina Pihlaja, Anniina Anttila, Saara Kurikka-Oja, Jenni Pihlaja) 1.00,91
  • T15 4x100m viesti / ei loppukilpailuun, oman alkuerän 6. Jalasjärven Jalas (Tukeva Johanna, Jenni Järvilehto, Riina Uimonen, Viivi Seppälä) 1.01,49

Kilpailun kaikki tulokset tästä

Onnea vielä kaikille urheilijoille, joukkueenjohtajille ja mukana olleille huoltajille päivän suorituksista!

P9 4x400m viestin piirinmestarit (Rasmus Koski, Antero Yli-Peltola, Väinö Keskinen, Waltteri Lehto)

T9 4x400m viestin hopeamitalistit (Melida Niemi, Manna Keski-Kokko, Anni Yli-Peltola, Elina Viinamäki)

P13 4x600m viestin pronssimitalistit (Veikka Ylihärsilä, Eero Lehto, Vikki Ylihärsilä, Arttu Viinamäki)