Jarkko Kinnuselle SM-hopeaa miesten 30km maantiekävelystä.

Jarkko Kinnunen.jpg

Maantiekävelyn Suomen Mestaruudesta taisteltiin tänä vuonna Espoon Leppävaarassa. Jalasjärven Jalaksen Jarkko Kinnunen sijoittui miesten 30 kilometrin matkalla hopealle ajalla 2:13:26. Kilpailun voitti Lappeenrannan Urheilu-Miesten Aku Partanen todella kovalla SE-ajalla 2:07:03 ja prossia nappasi Urjalan Urheiljoiden Aleksi Ojala ajalla 2:14:20.

Paljon Onnea SM-hopeasta Jarkolle!

Kaikki kilpailun tulokset löytyvät tästä linkistä

Kunniakierros 2018 tulokset

Jalasjärven Jalaksen Kunniakierros-tapahtuma järjestettiin 9.6.2018 Kiuaskallion urheilukentällä. Tapahtuman alkulämmittelyt ohjasi Jalaksen valmentaja Päivi Huhtakallio. Mukana kuntoilemassa oli viisi seuran nuorta urheilijaa, jotka suorittivat yhteensä 90 kierrosta tunnin aikana.

Eniten kierroksia (22kpl) suoritti Arttu Viinamäki. Arttu palkittiin mitalilla Etelä-Pohjanmaan Yleisurheilu (EPU) ry:n Kunniakierrostiimin puheenjohtaja Ilpo Kaukorannan toimesta. Lisäksi kaikki kierroksia suorittaneet viisi urheilijat palkittiin Jalaksen yleisurheilujaoston puheenjohtaja Esko Viitalan toimesta pääsylipuilla legendaariseen yleisurheilun Ruotsi-otteluun lauantaille 1.9.2018. Maaottelu kilpaillaan toistamiseen tunnelmallisella Tampereen Ratinan stadionilla 31.8.-1.9.2018.

Jalaksen Kunniakierroksella saatiin kasaan lahjoituksia yhteensä 3.218 euroa. Erittäin iso kiitos kaikille kerääjille, tukijoille, lahjoituksen tehneille yrityksille ja yksityisille henkilöille! Kaikki Jalaksen yleisurheilun tukijat löytyvät Sponsorit sivulta (tästä).

Uudet Nonamen kilpailuasut saatiin mukavasti jakoon Kunniakierros-tapahtuman alussa. Asuja voi noutaa huomenna vielä tiistaina 12.6.2018 Kiuaskalliolta seurakisoista.

 Kiuaskallion kunniakierrosten 2018 suorittajat yhteiskuvassa uusissa Nonamen kilpailuasuissa

Kiuaskallion kunniakierrosten 2018 suorittajat yhteiskuvassa uusissa Nonamen kilpailuasuissa

 Ilpo Kaukoranta onnittelee Arttu Viinamäkeä päivän suorituksesta.

Ilpo Kaukoranta onnittelee Arttu Viinamäkeä päivän suorituksesta.

 Jalaksen keräyssumma 2018 yhteensä 3.218 euroa

Jalaksen keräyssumma 2018 yhteensä 3.218 euroa

Lauantaina 9.6. tapahtumarikas yleisurheilupäivä (markkinat, kilpailuasujen julkistus ja kunniakierros)

LAUANTAINA 9.6.2018 TAPAHTUU

Klo 10.00-14.00 yleisurheilujaosto mukana Halpa-Halli Jalasjärven markkinatapahtumassa

Yleisurheilujaosto on mukana Halpa-Halli Jalasjärven markkinatapahtumassa paistamassa makkaraa ja nuoret urheilijat ovat avustamassa kassoilla ostosten pakkaamisessa sekä jakamassa ilmapalloja.  Tapahtuman makkaramyynnin tuotto menee täysimääräisenä yleisurheilujaoston nuorisourheilutoiminnan tukemiseen. Tule tapaamaan yleisurheilun porukkaa ja samalla voit itsekin auttaa liikunnallisen toiminnan toteuttamisessa seuran lapsille sekä nuorille lahjoittamalla tukisumman valtakunnalliseen Kunniakierroskeräykseen. Lahjoituksesta voit ilmoittaa yleisurheilujaoston seura-aktiiveille, joita tapaa tapahtumassa mm. siellä makkaranmyyntipisteellä.

 Halpa-Halli Jalasjärvi markkinoiden tapahtumaisäntä

Halpa-Halli Jalasjärvi markkinoiden tapahtumaisäntä

Klo 14.30-16.00 Kunniakierrostapahtuma Kiuaskalliolla ja Nonamen kilpailuasujen julkistus

Kunniakierros on Suomen Urheiluliiton ja sen jäsenseurojen yhteinen varainkeruukampanja, jonka urheiluseurat organisoivat paikallisesti. Kampanjan tuotto käytetään yleisurheilutyöhön seuroissa, piireissä ja SUL:ssa. Keräys huipentuu seuran yhteiseen kunniakierrostapahtumaan, joka pidetään klo 14.30 alkaen Kiuaskalliolla. Tapahtumassa kuntoillaan hyvässä hengessä ikään tai kuntoon katsomatta.  

Huomioi että ennen varsinaisen tapahtuman alkua jaetaan tapahtumapaikalla klo 14.30 alkaen uusia Nonamen kilpailu-asuja. Mikäli haluat uuden kilpailuasusi ensimmäisten joukossa, tule paikalle ja osallistu samalla kunniakierroksiin uusi asu päällä! 

Tapahtuman alkulämmittelyt ohjaa Päivi Huhtakallio klo 14.45-15.00 ja kunniakierrokset juostaan klo 15.00-16.00 välillä. Ihan jokainen saa osallistua kierrosten kävelemiseen, hölkkäämiseen tai juoksemiseen. Jokainen oman kunnon mukaan.

 

Nähdään lauantaina 9.6.2018!

 Jalaksen yleisurheilun pääyhteistyökumppani 2018-20

Jalaksen yleisurheilun pääyhteistyökumppani 2018-20

 Jalaksen yleisurheilun pääyhteistyökumppani 2018-20

Jalaksen yleisurheilun pääyhteistyökumppani 2018-20

Hannu Kangas piti nuorten harkkaryhmälle keihästreenit 31.5.

Nuorten yli 10-vuotiaiden ohjatut harjoitukset pyörivät touko-elokuussa kaksi kertaa viikossa torstaisin ja sunnuntaisin. Lisäksi harkkaryhmäläisillä on mahdollisuus osallistua vapaasti tiistaisin pidettäviin seurakisoihin. Harjoituksissa alkulämmöt ja loppuverryttely tehdään pääosin yhtenä ryhmänä ja varsinainen lajiosuus pienemmissä ryhmissä päivän teemasta riippuen.

Torstaina 31.5. päivän teemana oli keihäänheitto ja meillä oli kunnia saada harjoitusryhmän valmentajaksi kokenut alan ammattilainen Hannu Kangas. Valmennusta oli mahtava seurata vierestä ja vain ihailla miten Hannu osaa ottaa porukan ja antaa täsmälliset henkilökohtaiset neuvot jokaiselle urheilijalle isosta ryhmäkoosta huolimatta. Mahtavaa on ollut huomata myös se että mukana oleva porukka on kympillä mukana ja myös se että kevällä pidetty peruskuntotreeni on ollut toimiva ratkaisu. Nyt kesällä on hyvä paneutua lajioppeihin ja uskon että saamme Hannunkin oppeja kesän aikana vielä lisää.

Mikäli yleisurheilu kiinnostaa, ilmoittaudu mukaan mukavaan harkkaryhmään. Ilmoittautumiset ympäri vuoden harjoitukset (11-17v) sivulla olevalla lomakkeella tai laita sähköpostia [email protected] (ilmoita urheilijan nimi, syntymävuosi ja puhelinnumero).

Seurakisat 22.5.2018

>>>> TÄSTÄ ILLAN TULOKSET (päivitetty 30.5.klo 9.40) <<<<

Tällä viikolla vietetään Valtakunnallista yleisurheiluviikkoa ja Jalasjärvellä eilen tiistaina 22.5 järjestetyt seurakisat olivat yksi viikon aikana valtakunnassa järjestetyistä tapahtumista.

Seurakisoissa oli mukana tällä kertaa yhteensä 72 urheilijaa sarjoissa 5-15v ja seuran ulkopuoleltakin saatiin taas uusia urheilijoita mukaan.

Saimme myös seuran ulkopuolisilta hyvää palautetta aktiivisesta seurakisojen järjestämisestä. Kiitos nuorisourheilutiimin puolesta urheilijoiden aktiivisille vanhemmille avusta toimitsijan tehtävissä sekä kioskin tarjoiluista, ilman apuanne tapahtuma ei sujuisi yhtä mallikkaasti ja sujuvasti.

Viikon päästä 29.5 kilpaillaan vielä toukokuun lajeilla ja 5.6 pidetään tauko seurakisoista, koska tällöin on junnujen avoimet heittokisat. 12.6 alkaen aloitetaan uusilla kesäkuun lajeilla, tarkemmin tästä.

Palautteet alla olevalla lomakkeella tai sähköpostiin [email protected]

5-7v sarjojen jälkeen otettiin yhteiskuva

VIELÄ KERTAUKSENA MAKSUISTA TIETOA:

Seurakisamaksu on 5€ per ilta seuran ulkopuolisilta kilpailijoilta (maksetaan käteisellä kioskille) ja 10€ seuran jäseneltä koko kesä (sisältää kaikki 9 kilpailua + päätösillan). 10€ maksujen osalta jaettiin maksulomakkeita, muistakaa maksaessa kirjoittaa viestikenttään urheilijan nimi.  YU- jaoston harjoitustoimintaan (kerhot, koulut, harkat) osallistuvilta ei peritä erillistä maksua seurakisoista, vaan seurakisat sisältyvät harjoitustoiminnan maksuun. Seurakisapäiville seuranjäsenille on hankittuna tapaturmavakuutus alle 16-vuotiaille.

Huomioikaa että kaikessa Jalaksen ohjatussa toiminnassa mukana olevien tulee suorittaa kalenterivuosittain pääseuran jäsenmaksu, joten seuranjäseniä ovat vain jäsenmaksun maksaneet henkilöt / perheet. Tästä lisätiedot pääseuran jäsenmaksusta

Palautteenantajan tiedot (etu- ja sukunimi)
Tähän tarkka palaute, mm. mikäli haluatte korjattavan mielestänne virheellisen tuloksen

Seurakisat 15.5.2018

Tämän vuoden seurakisat saatiin aloittaa poikkeuksellisen hienossa, aurinkoisessa ja lämpimässä säässä. Kauden ensimmäisissä seurakisoissa oli mukana yhteensä 75 urheilijaa sarjoissa 5-15v ja seuran ulkopuoleltakin saatiin lähes kymmenen urheilijaa mukaan.

>>>> Tästä illan tulokset <<<<

Illan kilpailujen aikataulu on tiukka, joten 5-7 sarjat täytyy saada käyntiin klo 17.30 ja sarjat 9-15 klo 19.00. Sujuvan illan takaamiseksi kaivataan aina myös vanhempien aktiivisuutta ja apua toimitsijatehtävissä.

Palautteet tuloksista allaolevalla lomakkeella tai sähköpostiin [email protected]

Vielä kertauksena maksuista tietoa:

Seurakisamaksu on 5€ per ilta seuran ulkopuolisilta kilpailijoilta (maksetaan käteisellä kioskille) ja 10€ seuran jäseneltä koko kesä (sisältää kaikki 9 kilpailua + päätösillan). 10€ maksujen osalta jaettiin maksulomakkeita, muistakaa maksaessa kirjoittaa viestikenttään urheilijan nimi.  YU- jaoston harjoitustoimintaan (kerhot, koulut, harkat) osallistuvilta ei peritä erillistä maksua seurakisoista, vaan seurakisat sisältyvät harjoitustoiminnan maksuun. Seurakisapäiville seuranjäsenille on hankittuna tapaturmavakuutus alle 16-vuotiaille.

Huomioikaa että kaikessa Jalaksen ohjatussa toiminnassa mukana olevien tulee suorittaa kalenterivuosittain pääseuran jäsenmaksu, joten seuranjäseniä ovat vain jäsenmaksun maksaneet henkilöt / perheet. Tästä lisätiedot pääseuran jäsenmaksusta

Palautelomake:

Palautteen antajan tiedot (etu- ja sukunimi)
Tähän tarkka palaute, mm. mikäli haluatte korjattavan mielestänne virheellisen tuloksen

PM-sisumaastoista mestaruuksia ja useita mitaleja!

Jalasjärven Jalaksen nuoret urheilijat olivat tänään helatorstaina 10.5.2018 kilpailemassa maastojuoksun piirinmestaruuksista ikäluokissa 9-15v. Piirinmestaruudet ratkottiin Alajärvellä Menkijärven lentokentän hyvissä kangasmaastossa hienossa ja aurinkoisessa säässä.

Jalakselta kilpailuihin lähti mukaan 13 kilpailijaa kuuteen eri sarjaan (P13, P12, P10, P9, T12, T9). Joukkueet muodostuivat kolmesta saman sarjan kilpailijasta. Jalakselta joukkueet saatiin kasaan kolmeen eri sarjaan ja jokaisesta näistä sarjasta saavutettiin myös pm-mitali. P12 joukkue saavutti loistavasti tiukassa kilpailussa kultaa, T9 joukkue hopeaa ja P9 joukkue pronssia!

Jalaksen urheilijoiden sijoitukset:

  • P13/2km 1. Vikki Ylihärsilä (7.32,7)
  • P12/2km 2. Veikka Ylihärsilä (7.44,2)
  • P12/2km 3. Eero Lehto (7.55,4)
  • P12/2km 10. Joonas Kuusisto (9.36,8)
  • T12/2km 3. Lotta Hulkko (8.19,6)
  • P10/1,5km 7. Rasmus Rintala (6.22,4)
  • P9/1km 3. Väinö Keskinen (4.00,8)
  • P9/1km 8. Waltteri Lehto (4.21,8)
  • P9/1km 14. Eero Luhtanen (4.34,7)
  • T9/1km 2. Manna Keski-Kokko (4.19,5)
  • T9/1km 3. Anni Yli-Peltola (4.21,0)
  • T9/1km 17. Lumia Keski-Kokko (4.55,1)
  • T9/1km 19. Elsa Lehto (5.13,1)

Joukkueiden sijoitukset

  • P12 joukkuekilpailu 1. Jalas / Veikka Ylihärsilä, Eero Lehto, Joonas Kuusisto
  • T9 joukkuekilpailu 2. Jalas / Manna Keski-Kokko, Anni Yli-Peltola, Lumia Keski-Kokko
  • P9 joukkuekilpailu 3. Jalas / Väinö Keskinen, Waltteri Lehto, Eero Luhtanen

Hienosti alkanut yleisurheilukausi sai jälleen tänään mahtavaa jatkoa seitsemän henkilökohtaisen mitalin ja kolmen joukkuemitalin voimalla. Tästä kaudesta on tulossa todella upea ja kyllä oli mahtavaa olla tänään seuraamassa urheilijoidemme suorituksia! Kiitos kaikille kisoihin mukaan lähteneille urheilijoille. Jokainen saa olla tämän päivän suorituksistaan ylpeä. Onnea vielä kaikille uusille piirinmestareille ja mitalisteille!

Kaikki kilpailun tulokset täältä 

WAPUN PLOTTO-KISAN TULOKSET 1.5.2018

KILPAILUN KAIKKI TULOKSET (PDF) TÄSTÄ

Jalasjärven Jalaksen yleisurheilujaoston nuorisourheilutiimi organisoi tänä vuonna Vapun Plotto-kisan. Kisa oli osa Lions Club Jalasjärven perinteistä Plotto-tapahtumaa ja kisa huipentui vappupäivänä pidettävässä tapahtumassa. 

Plotto-kisa koostui tänä vuonna kahdesta eri osiosta alkaen sunnuntaina 29.4. Kiuaskallion kuplahallilla ja jatkuen vappupäivänä 1.5. Nuorisotalo Wilholan ympäristössä. Pareista toisen tuli olla alle 18-vuotias ja toisen yli 18-vuotias.

Sunnuntain 29.4. kilpailupäivän lajit olivat 40m, pituus, kuula, korkeus. Molemmat parista suorittivat kaksi lajia. Pisteiden laskussa oli käytössä ikähyvitykset 9-17-vuotiaille ja 40–80-vuotiaille. Jokainen tulos kerrottiin ensin ikähyvityskertoimella, jonka jälkeen pisteet laskettiin moniotteluiden kaavoilla.

Vappupäivän 1.5. kisaan lähdettiin sunnuntain lajien pisteiden perusteella eli ensimmäisenä lähti se pari, joka saavutti sunnuntain kisoissa eniten pisteitä. Joka toinen pari puki päälle punaiset liivit ja joka toinen pari siniset liivit. Yleisön tehtävänä oli arvata kumman värinen pari voittaa koko kisan ja oikein arvanneiden kesken arvottiin LC Jalasjärven lahjoittama Jopo- polkupyörä.

Seikkailuradalla pujoteltiin tötsiä ja puita, ylitettiin auton romuja, pyöröpaaleja ja perunalootia. Myös traktorin kärry ja iso lumikasa piti ylittää. Aikuisilla oli lisänä aitakävelyä käsissä tarjotin, jossa muki vettä. Lapsilla taas oli vastaavasti ryömiminen ahtaassa putkessa.

KILPAILUN PARHAAT PALKITTIN LAHJAKORTEIN

Kolme parasta paria palkitaan lahjakorteilla Urheilu- ja Koneliike Mauno Vilposelle. 
1. pari 100€ Lotta Hulkko ja Joni Hulkko
2. pari 50€ Veikka Ylihärsilä ja Susanna Ylihärsilä
3. pari 30€ Väinö Keskinen ja Sami Keskinen

JOPO-POLKUPYÖRÄN ARVONTA

Jopo-polkupyörän arvontaa pääsi mukaan ostamalla arpojen myyjiltä oikean värisen 2€ arvan. Piti arvata voittaako Plotto-kisan punainen vai sininen pari. Oikein arvanneiden kesken arvottiin LC Jalasjärven lahjoittama Jopo- polkupyörä. Arpatuotto menee lyhentämättömänä Jalaksen yleisurheilun nuorisotoiminnan kehittämiseen. Arpaonni suosi tällä kertaa Jussi Tukevaa.

ENITEN ARPOJA MYYNYT ALLE 18-VUOTIAS PALKITTIIN LAHJAKORTILLA

Eniten arpalippuja myynyt nuori alle 18-vuotias palkittiin 50 euron lahjakortilla Urheilu- ja Koneliike Mauno Vilposelle. Eniten arpoja myi 84kpl määrällä Jenni Pihlaja.

 

Mahtavat Plotto-kisat ja mukava tapahtuma kokonaisuudessaan. Kiitos kaikille mukana olleille ja tapahtuman jarjestäjille sekä Plotto-kisan tukijoille Lions Club Jalasjärvi, Kurikan Kaupunki ja Urheilu- ja Koneliike Mauno Vilponen. Onnea palkituille ja kaikille itsensä ylittäneille kilpailijoille!

22.5.2018 AIKUISTEN SEURAKISAT SEURAN JÄSENILLE ON PERUTTU VÄHÄISEN OSALLISTUJAMÄÄRÄN JOHDOSTA

 

HUOM: KILPAILUT PERUTTU VÄHÄISEN OSALLISTUJAMÄÄRÄN JOHDOSTA!

Yleisurheiluviikon kunniaksi tiistaina 22.5 klo 20.00 alkaen kilpaillaan Kiuaskallion urheilukentällä myös yli 15 vuotiaiden sarjoissa seuran jäsenten kesken.

  • Sarjat M/N 17, 19, 22, yleinen ja 30v alkaen viiden vuoden välein

Kaikki seuran jäsenmaksun maksaneet yli 15 vuotiaat ovat tervetulleita ilman erillistä lisämaksua, kunhan olet etukäteen ma 21.5 mennessä ilmoittautunut mukaan (ilmoittautumiset vain alla olevalla lomakeella).

Samoilla lajeilla ja suoritusmäärillä mennään kuin nuoremmatkin.

  • Lajit 100m, 300m, pituus ja kiekko
  • Suoritukset: Juoksut 1 suoritus ja muut kenttälajit 3 suoritusta
logo_valtakunnallinen_yleisurheiluviikko_2018_vari.png

PLOTTO-KISOJEN OSATULOKSET 29.4.2018

 

HALLIKISOJEN 29.4.2018 TULOKSET JA 1.5 KILPAILUN LÄHTÖJÄRJESTYS TÄSTÄ

Plotto-kisa koostuu tänä vuonna kahdesta eri osiosta alkaen sunnuntaina 29.4. Kiuaskallion kuplahallilla ja jatkuen vappupäivänä 1.5. Nuorisotalo Wilholan ympäristössä. Pareista toisen on oltava alle 18-vuotias ja toisen yli 18-vuotias. Kilpailuun onm saanut ilmoittautua epun alueelta pareja.

Ensimmäisen osion kilpailut ovat suoritettuna 29.4.2018. Kilpailupäivän lajit olivat 40m, pituus, kuula, korkeus. Molemmat parista suorittivat kaksi lajia. Pisteiden laskussa oli käytössä ikähyvitykset 9-17-vuotiaille ja 40–80-vuotiaille. Jokainen tulos kerrottiin ensin ikähyvityskertoimella, jonka jälkeen pisteet laskettiin moniotteluiden kaavoilla.

Kilpailut jatkuvat Vappupäivänä 1.5.2018 klo 12.30 Nuorisotalo Wilholan ympäristössä

Alla Vappupäivän kilpailun lähtöjärjestys:

Plotto-tapahtumaan arpojen myyjäksi, eniten myynyt alle 18v palkitaan 50€ lahjakortilla

Jalasjärven Jalaksen yleisurheilujaoston nuorisourheilutiimi organisoi tulevan vapun Plotto-kisan. Kisa on osa Lions Club Jalasjärven perinteistä Plotto-tapahtumaa ja kisa huipentuu vappupäivänä pidettävässä tapahtumassa. Vappupäivän lajina on seikkailujuoksu Jalasjärven Wilholan ympäristössä. 

Plotto-kisan tarkemmat tiedot tästä

Tapahtumassa arvotaan Jopo-polkupyörä! 

Jopon arvontaan pääset mukaan ostamalla oikean värisen arpalipun. Arpalippuja myydään kahta eri väriä, sinistä ja punaista. Jokainen kilpailun pari on jommankumman värinen ja arpalippujen myyjät esittelevät lähtöjärjestyksen ja parien värit. Parien värit määräytyvät sunnuntain lajien tilanteen jälkeen (parittomat 1,3 jne punaisia ja parilliset 2,4 jne sinisiä).  Arpalipun ostajan tulee siis arvata voittaako kisan punainen vai sininen pari.

Arpalippujen myyjäksi

Myyjäksi voi ilmoittautua alla olevalla lomakkeella. Nyt kannattaa olla mukana, nimittäin eniten arpalippuja myynyt nuori alle 18-vuotias palkitaan todellakin 50 euron (Urheilu- ja Koneliike Mauno Vilposen) lahjakortilla. Vain etukäteen ilmoittautuneet ovat mukana kilpailussa.

Etu- ja sukunimi
Tarvitaan yhteydenpitoa varten, ilmoita numero mallilla esim. 0407285730
Vapaakenttä lisätiedoille
myyy.PNG
 Tapahtumavastaava Lion Club Jalasjärvi

Tapahtumavastaava Lion Club Jalasjärvi

 Kurikka vahvasti mukana tukemassa

Kurikka vahvasti mukana tukemassa

 Urheilu- ja Koneliike Mauno Vilponen vahvasti mukana tukemassa

Urheilu- ja Koneliike Mauno Vilponen vahvasti mukana tukemassa

Ulkokauden ensimmäisestä pm- sisukilpailusta neljä piirinmestaruutta!

Tänään 21.4.2018 järjestettiin avoimet pm- ja sisumaantiet Ilmajoella. Jalaksen urheilijat avasivat ulkokauden ennätyksellisen mahtavasti. Kisoista mukaan lähti nimittäin neljä sisuikäisten piirinmestaruutta P13, P12, P9 ja T12 sarjoista. Lisäksi miesten sarjasta tuli pm-hopea ja naisten 17 sarjasta tuli pm- pronssi.

Kyllä meillä on vaan mahtavia yleisurheilijoita!

 Kultamitalikahvittelun lomassa otettussa kuvassa tuoreet piirinmestarit "Vikki", Veikka, Väinö ja Lotta.&nbsp;

Kultamitalikahvittelun lomassa otettussa kuvassa tuoreet piirinmestarit "Vikki", Veikka, Väinö ja Lotta. 

Jalaksen urheilijoiden kilpailusijoitukset:

  • 1. Vikki Ylihärsilä P13 (3km, 11.32,17)
  • 1. Veikka Ylihärsilä P12 (3km, 11.35,73)
  • 1. Väinö Keskinen P9 (2km, 8,07)
  • 1. Lotta Hulkko T12 (3km, 12.54,06)  
  • 5. Alma Saari T9 (2km, 11.26,10)
  • 3. Laura Laitila N17 (6km, 32.03,11)     
  • 3. Joni Hulkko M (10km, 35.28,93)  

Onnea vielä jokaiselle mukana olleelle urheilijalle, on kyllä hieno seurata menestystänne!

Kaikki PM- ja sisumaantie kilpailun tulokset tästä

Yleisurheilijoille uudet kilpailuasut

Seuran yleisurheilijoille Nonamen kilpailuasut. 

Valittu seuramalli tulee olemaan käytössä vuoden 2020 loppuun saakka. Kilpailuasu tulee käyttöön seuran edustajille kaikkiin arvokisoihin ja kilpailuasun käyttöä suositellaan myös kaikissa muissakin kilpailuissa. Jokainen yleisurheija on saanut tilata uuden kilpailuasun, kilpailee tai ei. Asut tilattu 25.4.2018 (toimitusaika n. 8viikkoa).

 

Jalaksen yleisurheilun Sponsorit 2018-2020

KILPAILUASUJEN MALLIKUVAT JA HINNAT

*Huom: hinnat vain seuran jäsenille ja vain 25.4.2018 tilatuille asuille

Uusi kilpailutoppi 2018-2020.PNG

Saara short top wo´s,

naisten lyhyt kisatoppi

35,00€

Uusi kilpailuhihaton 2018-2020.PNG

Running singlet plus,

unisex hihaton paita

35,00€

Uusi kilpailupaita 2018-2020.PNG

Running t-shirt,

unisex huipputekninen t-paita

37,00€

lyhyet.PNG

Leto running tights,

naisten lyhyet trikoot

27,00€

puolipitkät.PNG

Koio half long tights,

unisex puolipitkät trikoot

29,00€

pitkät.PNG

Koio long tights,

unisex pitkät trikoot

37,00€

 

LUE MYÖS KAUDEN 2017 TOIMINTAKERTOMUS

Saavutimme paljon yleisurheilun saralla, mm. Epu palkitsi meidät vuoden nuorisourheiluseurana – kehittyneet 2017 palkinnolla ja saavutimme Yleisurheilun Seuraliigan kolmosliigan voiton. Jalaksen menestyneimmät urheilijat saavuttivat useita Suomen mestaruuksia ja SM-mitaleja, sekä olihan meillä edustusta myös Lontoon MM-kisoissa. Myös nuoret urheilijat saavuttivat piirinmestaruuksia ja PM-mitaleja, sekä hienoa menestystä seuracupeissa ja lajicupeissa.

Toimintakertomus 2017

JALASJÄRVEN JALAS RY, YLEISURHEILUJAOSTO

Vuosi 2017 oli kokonaisuudessaan todella onnistunut. Urheilijamme saavuttivat paljon menestystä ja onnistumisia kilpailuissa. Onnistuimme myös seuratoiminnassa erinomaisesti ja saimme tästä myös tunnustusta. Viime vuoden siivittämänä on mahtavaa jatkaa uuteen vilkkaaseen yleisurheilukauteen.

Nostot vuoden 2017 toiminnasta

  • Etelä-Pohjanmaan Yleisurheilu Epu ry palkitsi meidät vuoden nuorisourheiluseurana – kehittyneet 2017 palkinnolla.
  • Saavutimme Yleisurheilun Seuraliigan kolmosliigan voiton.
  • Onnistuimme Kunniakierroskeräyksessä hyvin, sijoituimme Epun alueen seuroista sijalle 8.
  • Seuracupissa menestyimme yli odotusten, sijoituimme sijalle 9. ja pääsimme eliittifinaaliin
  • Sisuikäiset saavuttivat kauden aikana yli 60 taitomerkkiä ja Epun tilastoissa sijoitukset kympinsakissa tuplaantuivat vuoden takaisesta (43 -> 81).
  • Seurakisoja järjestettiin viime vuonna ennätykselliset 13 kertaa (yhdet hallikisat, 11 kesäkisat urheilukentällä ja yhdet maastojuoksukisat syksyllä). Syksyn seurakisoissa oli poikkeuksellinen parikilpailu ikäkertoimilla, jossa myös aikuiset pääsivät parina osallistumaan. Seurakisoihin osallistui kaikkiaan yli 200 lasta, nuorta tai aikuista.
  • Nuorten yli 10-vuotiaiden harjoitustoimintaan panostettiin. Pituushyppy-, kolmiloikka- ja pikajuoksu- sekä kestävyysharjoitukset pyörivät koko vuoden ja uutena aloitettiin myös heittoryhmälle oma lajivalmennus. Näitä on tarkoitus jatkaa ja jalostaa entisestään tulevan vuoden aikana.
  • Lapsille järjestettiin yleisurheilupainotteisia kerhoja ja kouluja, joissa osanottajia oli todella mahtavasti. Ryhmät olivat pääsääntöisesti aina täynnä. Toiminta on erittäin kysyttyä, joten näitä tullaan järjestämään myös tulevina vuosina.
  • Järjestimme vuoden aikana useita kilpailuja, kuten Epun kiekuu-cupin osakilpailun syksyllä ja aikuisurheilijoiden hallikisat keväällä, sekä heitto 5- ottelut syksyllä. Lisäksi kesällä järjestettiin ensimmäistä kertaa junnujen heittokilpailut (kiekko, moukari, kuula, keihäs). Kilpailu keräsi osallistujia ympäri Suomen ja kisoista tuli todella kovatasoiset (tuli mm. yksi Suomen ennätys). Kaikkia näitä kisoja on tarkoitus anoa tulevana kautenakin.
  • Osallistuimme Seinäjoella pidettyihin Kalevankisajärjestelyihin. Meidän aikuisurheilutiimin kolmikko (Rauno, Reijo, Timo) olivat toimitsijoina kisoissa neljä päivää.
  • Seuraan saatiin koulutettua viime vuoden aikana mahtavasti ja mahtavia uusia ohjaajia. Yleisurheiluohjaajatutkinnon suoritti 5 henkilöä. Seurana oltiin TOP kympissä Länsi-Suomen alueella (Epun alueella koulutettuja oli 41). Nuorten yleisurheiluohjaajatutkinnon suoritti 2 henkilöä ja tässä oltiin seurana jopa TOP vitosessa Länsi-Suomen alueella (Epun alueella koulutettuja oli 7).
  • Seura sai myös edustajan EPU ry:n hallitukseen, kun Epun sääntömääräisessä syyskokouksessa hallitukseen kausille 2018 – 2019 valittiin Jalaksen Anssi Kuusisto.


Nostot vuoden 2017 saavutuksista ja palkituista

  • Yleisen sarjat arvokisojen parhaat saavutukset
    • Ruotsi-ottelu Tukholma /M kävely 10 000m 2. Jarkko Kinnunen
    • SM-kävelyt Laitila /M 30km kävely 2. Jarkko Kinnunen
    • Kalevan kisat, Seinäjoki /M 20km kävely 3. Jarkko Kinnunen / M kuula 14. Jussi Tukeva
    • MM-kilpailut Lontoo /M 50 km kävely 23. Jarkko Kinnunen 
  • Urheilijat menestyivät erityisen hyvin piirin Lajicupeissa, mainittuna Lajicuppien voittajat
    • KIEKUU: P13 kuula 1. Iisakki Kiviniemi / P13 kiekko 1. Iisakki Kiviniemi / P11 kiekko 1. Joonas Kuusisto / P10 Kuula 1. Sisu Laitala / P10 Kiekko 1. Sisu Laitala / P9 kuula 1. Samu Laitala / P9 kiekko 1. Aaro Viitala JUOKSUKOULU: T11 1. Lotta Hulkko / P12 1. Vikki Ylihärsilä
  • Jaoston palkitsemistilaisuudessa palkittiin
    • EPU ry:n tilastoihin kymmenen parhaan joukkoon yltäneet nuoret: Elina Viinamäki, Sara Kannosto, Lotta Hulkko, Anniina Anttila, Eveliina Pihlaja, Jenni Pihlaja, Netta Männikkö, Ilona Haapolahti, Emilia Kuusisto, Johanna Tukeva, Hetafiia Lähde, Sara Pentinmäki, Laura Laitila, Rasmus Koski, Waltteri Lehto, Aaro Viitala, Samu Laitala, Sisu Laitala, Erkki Kurikka-Oja, Veeti Marttila, Veikka Ylihärsilä, Eero Lehto, Joonas Kuusisto, Arttu Viinamäki, Samuli Rajamäki, Vikki Ylihärsilä, Niko Marttila, Joona Haanpää, Topi Rajamäki, Juuso Alkula, Iisakki Kiviniemi
    • PM- mitalistit: Sisu Laitala, Vikki Yli-Härsilä, Veikka Yli-Härsilä, Eero Lehto, Lotta Hulkko, Waltteri Lehto, Tatu Saarela, Sara Pentinmäki, Eveliina Pihlaja, Johanna Tukeva, Joonas Kuusisto, Jenni Pihlaja, Arttu Viinamäki, Samuli Rajamäki, Severi Vuorela, Lauri Jyrä, Miika Kuja-Perälä, Aapo Takala
    • Nuorten valmentajat ja ohjaajat: Anssi Kuusisto, Ari Mannio, Joni Hautala, Jussi Tukeva, Timo Korpi-Kokko, Päivi Huhtakallio, Joni Hulkko, Jonna Alkula ja Emma Autio
    • Vuoden YU-teko P11 4x50m PM-kulta Arttu Viinamäki, Eero Lehto, Samuli Rajamäki, Veikka Ylihärsilä 
    • Vuoden tsemppari Sara Pentinmäki
    • Vuoden nuori yleisurheilija Vikki Ylihärsilä
    • Vuoden seurakisailijat Eero Luhtanen ja Alma Saari
    • Vuoden YU-perhe Anu Lamminmäki, Joonas, Emilia ja Anssi Kuusisto
  • Seuran päätöstilaisuudessa palkittiin useita yleisurheilijoita ja yleisurheilun parissa toimivia
    • Yksilövalmentajana Päivi Huhtakallio   
    • Seura-aktiivina Anssi Kuusisto
    • Yleisurheilijana Jarkko Kinnunen
    • Aikuisurheilijana Jussi Tukeva
    • Piirinmestarit Sisu Laitala, Vikki Ylihärsilä, Veikka Ylihärsilä, Waltteri Lehto, Lotta Hulkko, Arttu Viinamäki, Eero Lehto, Samuli Rajamäki
    • Suomen Mestarit Marika Peltoniemi (Aikuisurheilu), Jussi Tukeva (Aikuisurheilu), Reijo Viianen (Aikuisurheilu) 
    • SM mitalistit Susanna Lahti-Luopa (Aikuisurheilu), Rauno Kujala (Aikuisurheilu), Jarkko Kinnunen (Yleisurheilu) ja SM sijoitus Timo Korpi-Kokko (Aikuisurheilu)
    • Seuran parhaana miesurheilijana palkittiin Jarkko Kinnunen

Toimintakertomus PDF

 

Nuorten (11-17v) kesäkauden harjoituksiin ilmoittautuminen käynnissä

Kesäkauden harjoitukset 3.5. alkaen torstaisin klo 18.00-19.30 ja sunnuntaisin klo 12.00-13.30

Kesäkauden harjoitukset sisältävät selvästi enemmän lajiharjoittelua kuin kevätkauden peruskuntotreenit. Kesällä harjoituksissa alkulämmöt ja loppuverryttely tehdään pääosin yhtenä ryhmänä ja varsinainen lajiosuus pienemmissä ryhmissä päivän teemasta riippuen (päivän teemana voi olla esim. pituus ja kuula). Harjoitusporukalle perustetaan oma whatsapp-ryhmä, jossa tarkennetaan aina tulevan päivän teema. Kesäkaudella (touko-elokuun) treenit pidetään kuplahallilla kunnes päästään urheilukentälle.

Kesän treenikausi.PNG

Kesäkauden maksuun 30€ sisältyy kaikki kauden harjoitukset, sekä osallistuminen tiistaina Kiuakalliolla pidettäviin seurakisoihin. Myös tapaturmavakuutus sisältyy alle 16-vuotiaalle.

Ilmoittaudu mukaan harjoitukset (11-17v) sivulla olevalla lomakkeella tai laita sähköpostia [email protected] (ilmoita urheilijan nimi, syntymävuosi ja puhelinnumero)

Tervetuloa uudet ja vanhat harrastajat!

8.9.2018 EPUN KIE-KUU CUP OSAKILPAILU

Epun kie-kuu cup osakilpailu Jalasjärven urheilukentällä 8.9.2018 klo 12.00 (Kulmantie 5)

Jussi kuula 1.jpg

LAJIT

  • Kuula ja Kiekko

SARJAT

  • M/N
  • M/N 17, 19, 22
  • T/P 9, 10, 11, 12, 13, 14, 15

AIKATAULU

  • Aikataulu lisätään ilmoittautumisajan päätyttyä, lajit klo 12.00 alkaen

ILMOITTAUTUMINEN

  • Ennakkoilmoittautumismaksu 10€/laji, maksetaan 5.9.2018 mennessä tilille FI63 4108 0010 4262 63 Oma Sp Jalasjärvi. Maksaessasi lisää viestikenttään urheilijan sarja, kokonimi, lajimäärä (esim. P11, Heikki Heittäjä, 2)
  • Jälki-ilmoittautumismaksu 12€/laji maksetaan käteisellä kilpailupäivänä kilpailukansliaan
  • Kilpailuun osallistumalla hyväksyt kilpailun tulosten ja kuvien julkaisun

OHJEITA KILPAILUPÄIVÄÄ VARTEN

  • Pukeutumistilat Kuplahallilla (Kulmantie 9, 61600 Jalasjärvi)
  • Ilmoittautuminen ensimmäisen lajin heittopaikalla 15 min ennen kilpailun alkua.
  • Välineiden punnitus välinevarastossa (takakaarteessa)
  • Kioski portin sisäpuolella, tarjolla pientä suolaista ja makeaa kahvin kera
  • Vesipisteet kioskin seinässä sekä välinevaraston seinässä
  • WC Kuplahallilla sekä urheilukentän pihassa oleva valkoinen pieni rakennus

LISÄTIEDOT

TERVETULOA KIUASKALLIOLLE!