P8 joukkueilla kevätkauden pelit pelattuna

Kevätkauden viimeisessä turnauksessa Kiuaskalliolla sunnuntaina 1.7.2018 kotipeleissä Jalaksen P8 joukkueet isännöivät Alavuden Peli-Veikkojen mustaa ja keltaista joukkuetta. Pelinohjaajadebyyttinsä näissä peleissä tekivät Saana Heinola ja Saara Rajamäki. Alla joukkueiden otteluraportit sunnuntain kotiturnauksesta.

Jalas Sininen

P8 sininen ja pelinohjaaja Saana

Sinisellä joukkueella pelit aloitettiin APV mustan kanssa. Heti pelin alkuun 2 minuutin kohdalla Eero Luhtanen avasi Jalaksen maalihanat siirtäen Jalaksen 1-0 johtoon. Ensimmäinen puoliaika mentiin pitkälle näissä lukemissa, kunnes aivan lopussa ennen taukoa Eero onnistui maalinteossa vielä toistamiseen. Tauolle siis 2-0 johdossa. Jalaksen pelikuviot olivat hyvin kasassa koko ensimmäisen puoliajan, joten tauolla valmentajat eivät halunneet tehdä juuri muutoksia strategiaan, ohjeet olivat yksinkertaiset: jatkakaa samaan malliin hyvällä tempolla. Toisen puoliajan alussa APV pystyi tauolla tekemiensä muutosten avulla saamaan Jalaksen hetkeksi hieman puolustuskannalle, luoden hyviä hyökkäyksiä Jalaksen puolustuspäähän. 26 minuutin kohdalla Väinö Keskinen teki Jalaksen kolmannen maalin. Tästä Jalaksen peli saatiin taas vapautumaan ja aukenemaan, tuloksena tästä Osku Välimaa paukutti tasaiseen tahtiin hattutempun 3 viimeisen minuutin aikana tehden joka minuutille maalin! Lopputuloksena siis Jalakselle 6-0 voitto. Eemi Launo piti Jalaksen maalin hienosti puhtaana, vaikka pahoja vetoja tuli muutamaan kertaan torjuttavaksi. Arvovaltainen raati palkitsi Fair Play-kortilla kovaa työtä koko kentän mitalla tehneen Venni Koivuniemen.

Toisessa pelissä Sinistä Jalas sinistä vastaan asteli APV keltainen joukkue. Jalas sai taas erinomaisen startin peliin Akseli Mäntymäen tykittäessä heti minuutin kohdalla pallon vastustajan maaliin. Vieraat kuitenkin painoivat pelin alkuun kovasti päälle, tehden tasoitusmaalin 5 minuutin kohdalla ja 1-2 johtomaalin 11 minuutin kohdalla. Tauolle näissä lukemissa. Valmennuksessa mietittiin pieniä muutoksia, APV:n vahvan hyökkäyspään pelin murtamiseksi. 20. peliminuutilla Jalaksen Niklas Niemistö onnistui tasoittamaan pelin 2-2. Tästä saatiin taas hieman vapautuneempi tunnelma, tuloksena Osku Välimaan johtomaali muutaman minuutin päästä. Peliä muutettiin tässä vaiheessa puolustusvoittoisemmaksi Jalaksen ryhmityksessä. Kun Väinö Keskinen onnistui maalinteossa 25 minuutin kohdalla, päästiin hieman turvallisemmasta 4-2 johdosta muuttamaan omaa peliä taas normaaliin hyökkäyspainotteiseen peliin. Pojat alkavat osata hyvin jo nämä rytminmuutokset kesken pelin! Pari minuuttia ennen loppuvihellystä Niklas Niemistö onnistui toistamiseen, tilanne 5-2. Jalas pyrki tässä vaiheessa vielä kovasti saamaan myös pakeille paikkoja maalintekoon, mutta siinä ei enää onnistuttu. Raadin valinta Fair Play-kortin saajaksi tästä pelistä puolustuspäässä työskennellyt Eeli Ristilä.

Jalas Valkoinen

P8 valkoinen pelaa ja pelinohjaajana Saara

Jalaksen P8-poikien valkoisten joukkue vietti sunnuntaina iloisia maalikarkeloita niin APV:n keltaisten kuin mustienkin kanssa. Tappioista huolimatta pääosin 2011 syntyneistä muodostuva joukkue uskaltaa peli peliltä paremmin haastaa niin itsensä kuin kokeneemmat vastustajat. Kehitys on nopeaa poikien pelatessa vuotta vanhempia vastaan, tältä porukalta on lupa odottaa kovia tuloksia ensi vuonna poikien päästessä pelaamaan oman ikäistensä kanssa!

Ensimmäinen ottelu APV keltaisia vastaan päättyi vieraiden hyväksi 4-6. Lopulta melko tasaiseksi kääntyneessä kamppailussa nähtiin hyviä suorituksia ja hienoja maaleja, joista sinisistä avuksi tullut Jare Pihlaja teki kaksi ja Vilho Siltala yhden. Joukkueen sytyttänyt 2-3-kavennus syntyi Sulo Saaren ovelasta kulmapotkusta, joka meni maalivahdin jalasta maaliin.

Toisessa ottelussa APV mustaa vastaan maaliero repesi alavutelaisten hyvien yksilösuoritusten ansiosta numeroihin 4-9. Takaa-ajoon Jalaksen pojat rynnistivät toisen puoliajan loppupuolella, jolloin sinisten lainapelaajat Luca Ala-Keturi ja Vilho Siltala kavensivat eroa kolmella maalilla vain muutamassa minuutissa. Lucalle ja Vilholle ottelussa siis kaksi maalia mieheen.

Vihreät kortit päivän uurastuksesta ja hyvästä hengestä ansaitsivat Jare Pihlaja sekä kehitysharppauksen ottanut Asseri Laakso.

YHTEENVETO

Tästä siirrymme pelien ja treenienkin osalta pienelle kesätauolle, seuraavat pelit 10.8. Kevätkausi on mennyt loistavasti, Sininen joukkue on voittanut Virkiää vastaan pelattua tasapeliä lukuun ottamatta kaikki pelinsä! Valkoisten joukkue on hakenut kokemusta peleistä, ja peli peliltä mennään tasaisempaan suuntaan, poikien ottaessa suuria harppauksia pelillisesti niin yksilöinä kuin joukkueenakin. Tästä on hyvä jatkaa!

Sinisen joukkueen pelaajat yhteiskuvassa

Fair Play -kortti ojennetaan tässä Vennille. Fair Play- kortit saivat myös Eeli, Jare ja Asseri.

Jalas P9 joukkueen kuulumiset kevätkauden viimeisestä turnauksesta 28.6.

P9 joukkueen kevätkausi meni todella mallikkaasti, kuudesta pelistä kuusi voittoa! Alla joukkueen kirjaamat otteluraportit kevätkauden viimeisestä sarjaturnauksesta 28.6.2018.

Jalkapallo-ottelut Seinäjoki Ravirata 28.6.2018

Jalas P9- SJK 09 valkoinen  4-1

I puoliaika Maalissa Leevi Hautamäki. Peli alkoi tasaisella tapailulla molemmissa päissä. Kovaa yritystä molemmilla joukkueilla. Lopulta Seinäjoki pääsee läpi, mutta Leevi torjuu taitavasti maaliyrityksen. Seuraavaksi on Jalaksen vuoro ja pallo päätyy SJK:n verkkoon Aaro Viitalan potkusta. Tilanne 1-0. Tästä SJK saa lisäpontta ja alkaa kova yritys tasoittavasta maalista. Leevillä on töitä maalilla ja tekee kaksikin hyvää torjuntaa maalilla. Jalas saa kuitenkin pallon haltuunsa ja Rasmus Koski kuljettaa pallon SJK:n päähän ja tekee 2-0 maalin. Hyvin tasaista mukavaa peliä molemmin puolin. SJK:n hyökkäykset saadaan kuitenkin katkaistua hyvin omassa päässä. Ennen väliaikaa pääsee Waltteri Lehto vielä heiluttamaan SJK: maaliverkkoa, lukamat 3-0.

II puoliaika  Maalissa Ville Vuorinen. Heti pelin alkuun Rasmus Koskella kovaa vääntöä SJK:n maalilla. SJK pääsee kuitenkin vastahyökkäykseen, joka päättyy Villen torjuntaan maalilla. Lopulta SJK onnistuu ja tekee ottelun ensimmäisen maalinsa, tilanne 3-1. Jalas saa vapaapotkun, josta Aaro Viitala ottaa pallon haltuun ja lähtee hyökkäykseen, tehden 4-1 maalin. Koko ottelussa Jalaksen pojilla hyvää pelinhallintaa ja toimivaa syöttelypeliä. Tasaista vääntöä, mutta SJK:n hyökkäykset puolustus ja maalivahti hoitivat taidokkaasti

P9 kuva 2.jpg

SJK-j 09 kulta- Jalas P9 

I puoliaika  Maalissa Antero Yli-Peltola. Peli alkaa vahvasti Jalaksen hallinnalla ja pallo pysyy enemmän SJK:n päädyssä. Waltteri Lehto tekee avausmaalin, Aaro Viitalan syötöstä, 0-1. Tätä ei juhlita kauaa, sillä SJK pääsee tasoittamaan tilanteen pian 1-1. Seuraavksi Rasmus Koski pääsee laidasta yksin läpi, tehden 1-2 maalin. Seuraavaksi SJK pääsee yksin läpi Jalaksen maalille ja tasoittaa 2-2. SJK pelaa kovin fyysistä peliä, mutta kylmähermoinen Jalaksen joukkue ei tästä hätkähdä, vaan säilyttää pelitaktiikkansa. Ennen väliaikaa on tiukkaa vääntöä SJK:n maalilla ja Jalaksen harmiksi monta hyvää laukausta menee maalista hitusen ohi. SJK pääsee vielä karkuun, mutta Antero saa tilanteen torjuttua ja väliaika alkaa tilanteen ollessa tasan.

II puoliaika Maalissa Jesse Laitinen. Peli alkaa hyvin tasaisesti. SJK jatkaa käyttämällä yhä kovempaa fyysistä kontaktia. Jalas taistelee varmalla rauhallisella otteellaan ja haallitsee peliä hyvillä syötöillään. Jalaksen hyökkäykset katkaistaan laidassa hyvin tehokkaasti, eikä maalintekoon meinata päästä millään. Lopulta Aaro Viitala pääsee laukomaan ja tekee ratkaisevan 2-3 maalin. Myös SJK:n hyökkäykset saadaan pidettyä hallinnassa. SJK:n maalinedustalle on lähes mahdoton päästä suoraan, joten Samu Laitala jää odottamaan palloa SJK:n maalin tuntumaan. Ja sieltähän syöttö saadaan Samulle, joka pääsee hienosti yksin laukomaan tilanteen 2-4. SJK:n peli on hukassa ja paine kova. Pelin lopussa SJK kaventaa vielä 3-4 maalilla.

Otteluissa pelasivat Ville Vuorinen, Rasmus Koski, Jesse Laitinen, Waltteri Lehto, Aaro Viitala, Samu Laitala, Leevi Hautamäki ja Antero Yli-Peltola

Jalaksen P8 valkoisen kuulumisia Lapuan turnauksesta 30.6.

P8 valkoinen kuva.jpg

Jalaksen P7 valkoinen joka pelaa Vaasan piirin P8 sarjaa kävi Lapualla tapamme mukaan vahvistettuna 3:lla P8 pelaajalla sarjapeleissä pelaamassa kumpaakin Lapualaisjoukkuetta vastaan kesäkuun viimeisenä lauantaina melko koleassa kesäkelissä.

 

Ensimmäisenä pelattiin Lapuan Ponnistusta vastaan. Peliä ehdittiin pelata vain minuutti kun isännät pelasivat pallon maaliin jossa Eeli Ristilä ei voinut läpiajolle mitään. Tilanne 1-0. Jo minuutin päästä tästä vahvistuksemme Väinö Keskinen laukaisi pallon vastustajan verkkoon. Seuraavaksi pääsivät isäntien tähtipelaajat vauhtiin ja laukoivat minuuteilla 5, 7, 9 ja 10 isännät jo 5-1 johtoon. 12 minuutin kohdalla Jalas sai rangaistuslaukauksen josta Osku Välimaa kavensi laittaen pallon maaliin. Juuri ennen ensimmäisen jakson loppua sai Ponnistus kuitenkin myös rankkarin, josta tilanteeksi tauolle 6-2. 

Toinen jakso aloitettiin valitettavasti isäntien maalilla. 18 minuutin kohdalla Jalas sai rangaistusalueen rajalta vaparin josta Osku laittoi taas pallon suoraan maaliin. Tämän jälkeen mentiin isäntien komennossa, Ponnistuksen tehdessä kolmella lisämaalilla tilanteeksi jo 10-3. Tässä vaiheessa ilmeisesti hieman unella olleet valmentajat huomasivat laittaa lisäpelaajan kentälle maalieron turvin. Tästä Jalas sai uutta pontta peliin, ja Väinö tehtailikin yhdessä Sulon kanssa 10-4 ja 10-5 kavennukset pelin viimeisillä minuuteilla. Ottelussa Jalaksesta palkittiin vihreällä Fair Play-kortilla Sulo Saari, joka teki koko pelin ajan kovasti töitä niin hyökkäyksessä kuin puolustuksessakin saaden monta hyvää tilannetta Jalakselle.

Toisessa pelissä vastaan tuli sinisen joukkueen kanssa tiukan tasapelin pelannut Virkiä. Kolmannella minuutilla Virkiä teki pelin avausmaalin. Tästä sisuuntunut Jalas tasoitti jo minuutin päästä Oskun maalilla. Virkiä teki seuraavan siirron mennen johtoon hienolla kaukolaukauksella seitsemän minuutin kohdalla. 13 minuutin kohdalla alkoi tapahtua Virkiän puolustuspäässä, jossa maalit kävivät tekemässä sekä Väinö että Osku, muun joukkueen avustaessa esitöissä. Tauolle siis tilanteessa 2-3 Jalaksen johdossa. Tauolla valmentajien ohjeet pojille olivat hyvin pitkälle saman tempon pitäminen pelissä, tarkentaen puolustuspäätä entisestään.

Ilmeisesti Virkiän valmentajien ohjeet tauolla olivat olleet melko hyökkäyspainotteisia sekä vahvaa karvausta heti ylhäältä, sen verran kovasti isännät painoivat päälle toiselle jaksolla. Jalas ei enää onnistunut maalien viimeistelyssä vaikka koko joukkue pelasi erinomaista peliä. Virkiä pelasi toisen jakson erinomaisesti, ottaen pelin nimiinsä lopulta 9-3. Tässä pelissä ei vihreitä kortteja jaettu järjestäjän puolesta, mutta koko porukka kyllä pelasi erinomaisella tasolla kauden parasta peliään, joten valmentajilta kiitos kaikille pojille tasapuolisesti!

P10 joukkueen kuulumiset kevään viimeisestä sarjaturnauksesta 28.6.

P10 joukkueen kevätkausi meni todella hienosti, kahdeksasta pelistä seitsemän voittoa! Alla joukkueen kirjaamat otteluraportit kevätkauden viimeisestä sarjaturnauksesta.

Jalas P10 joukkue sarjapeleissä Seinäjoella 28.6.2018

Jalaksen P10 joukkue vieraili Seinäjoella 28.6. illalla sarjapeleissä Seinäjoen Raviradan kentällä. Ensimmäisenä vastaan asteli tiukaksi vastukseksi jo aiemmin todettu Ilmajoen Kisailijoiden IK 08 – joukkue. Peli oli alusta loppuun tasaista vääntöä, kummankin joukkueen saadessa omat tilaisuutensa pelin kääntämiseksi edukseen. Jalas vei kuitenkin lopulta voiton Tuukka Heinolan viimeistelemällä maalilla. P10 poikien omalla Reilu Pelaaja – kortilla palkittiin tässä pelissä Niklas Virnala. Tässäkin pelissä palkitseminen oli hankalaa, sillä pelillisesti kovaa työtä tekivät niin Akseli maalissa, Miko, Eelis ja Eetu pakkeina pelaten täydet minuutit, Tuukka Heinola keskikentällä kapellimestarina, ja hyökkäyspäässä Niklas, Eero, Vilma, Hermanni ja Benjamin tehden kovaa työtä Ilmajoen vahvaa puolustusta vastaan.

Toisessa pelissä vastaan saatiin Kurikan Ryhti. Jalaksen pojilla taisi jäädä jotain hampaan koloon Ilmajoen kevätturnauksessa, jossa Jalas turnausvoittajana otti ainoan tappionsa juuri Ryhtiä vastaan, sen verran kylmää oli kyyti Kurikkalaisia kohtaan kylmenevässä Seinäjoen illassa. Maalihanat aukaisi Vilma Koivuniemi päästyään keskialueelta läpi Kurikkalaisten puolustuksen. Seuraavaksi asialla oli Tuukka Heinola, joka heilutti komealla laukauksella vastustajan maaliverkkoa. Lisää maaleja nähtiin, kun Eero Ristilän läpiajosta Kurikan puolustaja joutui pysäyttämään pallon kädellään ja pallo määrättiin pilkulle josta Eero teki varmasti maalin. Seuraavaksi kulmatilanteesta Vilma Koivuniemen komeasta keskityksestä pallon puski maaliin Akseli Lehtinen. Myös seuraavasta maalista vastasi Akseli. 6-0 ja 7-0 osumat viimeisteli taas Tuukka Heinola, saaden näin täyteen hattutemppuun vaadittavat 3 maalia. Kun vielä Eero Ristilä viimeisteli toisen maalinsa toisen jakson puolen välin jälkeen, ja Lehtinen pian tämän jälkeen täytti myös hattutempun vaatimukset, olivat loppulukemat pelissä 9-0.

P10 KUVA.jpg

P10 joukkueen kuulumisia

P10 joukkueen kausi on alkanut todella hienosti! Sarjapelejä on takana nyt kuusi, joista viisi on voitettu. Alla joukkueen kirjaamat otteluraportit alkukauden sarjapeleistä.

Härmä 15.6.2018

Poikien sarjapelit olivat tällä kertaa Härmässä PowerParkin kupeessa. Mukaan lähti 9 poikaa joista 3 oli 9-poikia, korvaamassa omia poissaolevia pelaajiamme. Mukana peleissä olivat: Laine Eelis, Ristilä Eero, Hautamäki Leevi, Alinen Eetu, Heinola Tuukka, Rantamäki Mikko, Lehto Waltteri, Havi Hermanni ja Viitala Aaro.

Molemmat pelit olivat pelillisesti hyviä, mutta niissä näkyi sama hitaasti käynnistyminen mikä aiemmissakin peleissä on ollut havaittavissa. Jostain syystä pojat eivät pääse heti alkuun täysillä mukaan, vaan pelien ensimmäiset minuutit ovat olleet vastustajan hallinnassa. Mutta kun tästä päästään peliin mukaan niin poikia ei tahdo pidätellä mikään.

Jalas- Akisa (Alahärmän Kisa) 4-2

Peli alkoi vastustajan hallinnalla ja reilun 6 minuutin jälkeen oltiin 0-2 tappioasemassa ja valmentajakin jo vähän nieleskeli, että kuinkahan käy. Mutta tämän jälkeen Jalas alkoi saada pelistä kiinni ja ottaa peliä hallintaansa. Reilun 10 minuutin kohdalla Leevi pääsikin maalaamaan Jalakselle ensimmäisen maalin. Tästähän joukkue sitten syttyikin ja loppupeli mentiin lähes täysin Jalaksen hallinnassa. Pelin loppupuolella vastustaja alkoi pelata hieman kovaa peliä, kun ei muuten pärjännyt, mutta Jalaksen pojat kestivät tämän hyvin ilman ylilyöntejä. Maalintekijät: Hautamäki Leevi, Havi Hermanni, Lehto Waltteri ja Heinola Tuukka. Maalissa pelasi Mikko Rantamäki.

Kanu (Kauhavan kanuunat) / punainen - Jalas 1-6

Kanua vastaan lähdettiin pelaamaan normaalia peliä, vaikka heidän ensimmäiseltä vastustajaltaan tuli viestiä, ettei vastus tulisi olemaan kovinkaan kova. Peli menikin pääasiassa Jalaksen hallinnassa, muutamia kanun hyökkäyksiä lukuun ottamatta. Tuukka avasi maalinteon neljän minuutin paikkeilla, kanu pääsi vielä tasoihin ensimmäisellä ja ainokaisella maalillaan, mutta tämän jälkeen alkoikin sitten Jalaksen maalitehtailu. Maalintekijät: Heinola Tuukka 3, Alinen Eetu 2, Hautamäki Leevi. Maalissa: Viitala Aaro.

 

Kiuaskallio 10.6.2018

Kymppipojat pelasivat pelillisesti ja tuloksellisesti hienon kotiturnauksen Kiuaskallion hyväkuntoisella nurmella. Pelaajiakin oli paikalla lähes parin kentällisen verran. Pelaajat pelin tekevät mutta uutena kokeiltu peliryhmityskin sopi loistavasti ainakin nyt pelattuihin peleihin.

Jalas - APV 4-2

Ensimmäiseen peliin lähdettiin kolmen hyökkääjän, yhden keskikenttäpelaajan ja kolmen pakin ryhmityksellä, eikä toimivaa systeemiä tarvinnut toiseenkaan peliin muuttaa. Kahdella hyökkäyskolmikolla pystyttiin luomaan painetta vastustajille, ettei hyökkäyksiin lähtö ollut helppoa, joten peli pyöri pääsääntöisesti vastustajan kenttäpuolella. Nykytermein puolustettiin eteenpäin. Sovittiin pelaajien kanssa että ollaan ensimmäisenä irtopalloissa. Tämäkin toimi hienosti keskikentän ja puolustuslinjan tukiessa prässäävää pelaajaa. Vaatii kaikilta pelin hahmottamista ja mukana olemista joukkueena. Keskikentällä pelinjohtajana toimi Tuukka joka tavoilleen uskollisena teki paljon töitä molempiin suuntiin. Puolustuslinjassa vahvistuksena kaksi ysi poikaa Antero ja Rasmus K. joiden otteita oli mukava katsella, taitoa, pelikäsitystä ja vauhtia riittää. Ensimmäisessä pelissä APV teki avausmaalin hyvän kuvion päätteeksi, ainut tilanne kun puolustus oli hieman ahtaalla. Tuukan kahdella maalilla saatiin numerot vastaamaan pelitilanteita. Seuraavat maalit Leeville ja Eelikselle. Lopussa vastustaja teki vielä kavennuksen. Peli oli kuitenkin kotijoukkueen kontrollissa, joten voitto oli ansaittu. Maalissa pelasi Mikko, FP kortteja ojennettiin Eetulle ja Tuukalle.

KieHa-Jalas 1-4

Toisen pelin alku näytti tasaisesta, Kiehan tasoittaessa Benjaminin tekemän avausmaalin jälkeen. Sen jälkeen taitoero, poikien hyvä pelaaminen, pelisuunnitelman onnistuminen teki tehtävänsä. Jalas voitti 4-1 Hermannin, Tuukan ja Mikon tekemillä maaleilla. Maalissa pelasi Leevi. Reilun pelaajan kortit sai Rasmus K. Ja Rasmus P. Maalitkin jakautuivat mukavasti usealle pelaajalle, joka kuvastaa joukkueen tasaisuutta, kaikki tekivät osuutensa. Pelin suolana muutamat pelikaverille tarjotut namusyötöt joista myös tehtiin maaleja.

Joukkueessa pelasivat, Benjamin, Eelis, Miko, Eero, Leevi, Antero, Eetu, Miro, Tuukka, Mikko, Rasmus K. Hermanni ja Rasmus P.

 

Soini 30.5.2018

Jalas - Soinin Palloseura (SoPS) 4-1

Sops aloitti vahvasti ja teki ensimmäisen maalin n. kolmen minuutin kohdalla. Jalaksella ensimmäiset minuutit olivat hieman hakemista ennen kuin pelistä saatiin kiinni. Ilmeisesti vastustajan maali herätteli, poikia ja pian maalin jälkeen saatiinkin pelistä kiinni ja tämän jälkeen pelin hallinta olikin pääasiassa jalaksella. Vaikka sopsi saikin välillä hyviä hyökkäyksiä. Jalaksen maalinteon aloitti Tuukka n.11 minuutin kohdalla, minuutin Päästä Miko siirsi jalaksen 2-1  johtoon ja Tuukan toisella maaliilla siirryttiin 3-1 johtoon ennen puoliaikaa. Toisella jaksolla Tuukka maalasi vielä kerran loppulukemiksi 4-1.

Virkiä/-08 - Jalas 3-0

Virkiää vastaan osattiin odottaa tiukempaa peliä kuin SoPSia. Pelin alkuminuuteista alkaen Virkiä painostikin voimakkaasti ja jalas oli ensimmäisellä puoliajalla altavastaajana. Virkiä maalasi ensimmäisellä puoliajalla 3 kertaa. Erätauolla Janne ”puhutteli” poikia ja sillä tuntui olevan vaikutusta, koska toisella puoliajalla virkiän painostus väheni huomattavasti. Jalas sai puolustuspelinsä huomattavasti paremmin hallintaan ja pääsi tekemään useita vastahyökkäyksiäkin. Valitettavasti näissä oli epäonnea mukana ja tolppiin paukkui useita kerta ja muutaman kerran pallo pyöri jo lähes maaliviivalla, mutta sitä vain ei saatu maaliin. Mahdollisuuksia olisi ollut, vaikka tasapeliin jos vähän onnea olisi ollut mukana, koska Virkiäkään ei saanut toisella jaksolla maaleja. Pelillisesti Virkiä oli valitettavasti jalasta edellä ja se näkyy myös lopputuloksessa.

Joukkueesta huomioitiin ”Tsemppari-kortilla” Eetua ja Leeviä, jotka molemmat osoittivat positiivista asennetta peliin ja joukkuetovereitaan kohttaan tilanteessa kuin tilanteessa.

Kiukulla käytiin perjantaina täyden kympin kotipeli!

Kiukulla käytiin perjantaina 14.6. täyden kympin kotipeli. Kyllä juuri niin, nimittäin T14 joukkue otti kauden avausvoiton loistavalla joukkuepelillä voittaen Sporting/Tepa joukkueen 10-0. Tämä oli kyllä parasta peliä ikinä.

Valmentaja Askon alkusanat joukkueelle oli että nyt pelataan alusta alkaen nopealla tempolla ja haetaan maaleja. 4-0 johto olisi riittävä kun tullaan tauolle. Alkuun saatiinkin tempo päälle ja sen jälkeen rauhoitettua oma peli, jolloin löydettiin oikea pelitempo ja saatiin pallo pyörimään nätisti omalla joukkueella. Ensimmäistä puoliaikaa ehdittiin pelata hieman yli puolet, kun ensimmäisen kerran onnistuttiin Hennin tehdessä avausmaalin. Avausmaalin jälkeen peli vapautui ja alkoikin oikea Jalastyttöjen show. Ensimmäisestä maalista ehti kulua vain 3 minuuttia, kun Jenni teki suoraan kulmasta maalin. Tästä vain 5 minuuttia eteenpäin ja Milla viimeistelee loistopaikasta varmasti maalin. Seuraavaksi Pinja pääsee läpi vasemmalta 3 minuuttia edellisen maalin jälkeen ja aivan ilmiömäisellä potkulla loistava maali. Tilanne olikin jo 4-0, kun peliä pelattu 33 minuuttia. Ensimmäisen puoliajan loppupuolella ei lisämaaleja enää nähty, toki pari kertaa kolisi ylätolppa. Ensimmäinen puoliaika taisikin päättyä juuri niihin lukemiin, mitä valmentaja Asko ennen pelin alkua sanoi olevan tähtäimenä.

Toiselle puoliajalle pyrittiin saamaan sama tempo päälle ja haettiin jatkoa siitä mihin jäätiin. Toista puoliaikaa ehtikin kulua vain 6 minuuttia, kun verkot seuraavan kerran soi, nyt Saran toimesta ja vain minuutti tästä kun Jenni teki toistamiseen maalin. Samalla tempolla jatkettiin ja 4 minuutin päästä Emilia pääsi siirtämään pallon ohi vastustajan maalivahdin. Vain kolme minuuttia tästä ja Milla tekee toisen maalinsa, nyt tilanne jo 8-0. Seuraavaksi Henni pääsee viimeistelemään toisen maalinsa, kun toista puoliaikaa on jäljellä hieman alle puolet. Tämän maalin jälkeen on pari loistavaa maalipaikkaa, mutta nyt ei aivan onnistuta viimeistelyssä. Peliä kuluukin lähes 15 minuuttia kunnes seuraava ja samalla pelin viimeinen maali tulee kun ottelua pelattu 75 minuuttia. Elli tekee lähes puolesta kentästä loistavan vedon ja yllättää vastustajan maalivahdin täysin. Tilanne nyt 10-0, loppu onkin jo pelkkää voitosta fiilistelyä ja lisämaaleja ei synny. Vastustaja ei pääse koko pelin aikana kuin pari kertaa saamaan laadukkaan vedon kohti meidän maalia ja nämä vedot Veera torjuu varmasti pitäen maalirikkaassa pelissä nollapelin!

Nyt oli kyllä oikeasti parasta peliä ikinä! Kaikki pelaajat onnistuivat ja pelasivat todellisena joukkueena. On ilo ja kunnia olla mukana tällaisessa joukkueessa - kyllä nyt saa olla ylpeä!

Alkulämmittelyä

Valmentajan alkusanat ennen peliä

Eka maali (pelattu 22min)

Voiton juhlaa

Kättelyt pelin jälkeen

Ansaitusti nollapelin pelannut Veera nostettiin pelaajien toimesta kunniatuoliin

Ilmoittaudu katsojaksi U19 poikien EM-finaaliin

Jalaksen joukkueilla on ainutlaatuinen mahdollisuus päästä katsomaan nuoria huippupelaajia U19 poikien EM-lopputurnaukseen, sillä jaosto on tilannut joukkueille lippuja turnauksen finaaliin katsomoon 126.

Finaali käydään sunnuntaina 29.7.2018 klo 19.30 Seinäjoen OmaSp Stadionilla. Jaosto maksaa joukkueiden lisenssipelaajien sekä valmennus- ja joukkueenjohdon liput otteluun (yksi aikuinen neljää pelaajaa kohti).

Otteluun mennään yhteiskyydityksillä / linja-autolla ja myös vanhemmat voivat ilmoittautua mukaan pelimatkalle. Vanhemmilta lipun hinta on 7,00 euroa ja kyytimaksu 3,00 euroa.

Sitovat ilmoittautumiset joukkueesi yhteyshenkilölle (valmentajalle tai joukkueenjohtajalle) perjantaihin 22.6.2018 mennessä.

Katsomo 126, paikkoja riveiltä 4-9 / tästä lisätiedot.

Katsomo 126, paikkoja riveiltä 4-9 / tästä lisätiedot.

P9 joukkueen kausi on käynnistynyt todella mallikkaasti!

P9 joukkueen kausi on käynnistynyt todella mallikkaasti. Joukkueella on takana neljä sarjapeliä ja toistaiseksi mennään ilman tappioita. Hienoa pojat ja valmennusjohto!

Ohessa joukkueen kirjaamat otteluraportit Soinin turnauksesta 8.6.2018:

Matka taittui bussilla aurinkoiseen Soiniin. Mukana menossa seitsemän poikaa: Aaro, Antero, Damiel, Jesse, Leevi, Rasmus ja Ville sekä valmentajana Juhani. Bussiin mahtui hyvin mukaan myös perheenjäseniä kannattamaan Jalas voittoon.

Ponnistus – Jalas 1-9 (2x15min)

Pojat aloittavat vahvasti Damin tehdessä heti ensimmäisen maalin. Peli kulkee Jalaksen ehdoilla, mutta syötöt ovat koko pelin ajan varsin lyhyitä lukuun ottamatta molempien maalivahtien hurjia potkuja. Jalaksen päädyssä maalissa toimi Aaro. Ponnistuksen ainoa maali syntyi pelin alkupuolella, mutta loppu oli maalijuhlaa Jalaksen pojilla. Maaleja pääsevät laukomaan useamman kerran Damin lisäksi myös Leevi sekä Jesse. Maaleja varten tehtiin myös hyviä syöttelyitä kaikkien pelaajien toimesta. Ensimmäisen pelin vihreä kortti ojennetaan Damille.

Jalas – SoPS 9-5 (2x20min)

Soinin valmentajan ehdotuksesta peliaikaa pidennetään, että saadaan hyöty irti näin pitkästä pelimatkasta. Jalaksen maalivahdiksi ensimmäiseen erään siirtyy Leevi ja Aaro pääsee tekemään heti pelin ensimmäisen maalin Rasmuksen tehdessä melkein heti perään toisen. Aaron kampataan ja saadaan vapaapotku, mutta valitettavasti tästä ei synny tulosta. Ensimmäisen erän muita maalin tekijöitä ovat Antero, Rasmus ja Jesse. SoPS ottaa ylimääräisen kenttäpelaajan käyttöön juuri ennen ensimmäisen erän loppua. Väliajan jälkeen Jalaksen maaliin vaihdetaan Ville. SoPS pääsee vauhtiin ylimääräisen pelaajansa kanssa ja tilanne on pian 5-2, jolloin pelaajasta luovutaan. Tämän jälkeen Leevi ja Dami pääsevät maalien makuun ja SoPS ottaa jälleen ylimääräisen pelaajan kentälle tilanteen ollessa. SoPS tekee vielä kaksi maalia, ennen kuin luopuu ylimääräisestä pelaajastaan, tilanne 7-4. Villeltä tulee loppu ajassa monta hyvää torjuntaa maalivahtina muun muassa kulmapotkun kohdalla. Aaro pääsee jälleen vauhtiin ja nostaa tilanteen jo 9-4. Pelin viimeisen maalin pääsee yllättämään SoPS ja peli päättyy lukemiin 9-5. Pidempi peliaika ja ensimmäisen pelin jälkeen ollut lyhyt tauko väsyttivät pelaajia kovasti, mutta hyviin lukemiin päästiin ja tässä pelissä oli jo parempaa rakennetta sekä pidempiä syöttöjä. Vihreän kortin sai Antero.

 
Lapuan Ponnistus 1 - 9 Jalasjärven Jalas

Lapuan Ponnistus 1 - 9 Jalasjärven Jalas

 
Jalasjärven Jalas 9 -5 Soinin Palloseura

Jalasjärven Jalas 9 -5 Soinin Palloseura

 
p8 soini 1.jpg

Futisäitien tossuturnaus 7.7.2018 Lapualla

U19 POIKIEN EM-LOPPUTURNAUKSEN OHEISTAPAHTUMA FUTISÄIDEILLE 7.7.2018 LAPUALLA!

Seinäjoen alueen tutorseurat järjestävät Futisäiti-tossuturnauksen, mikä pelataan Lapuan Kiviristillä. Turnaus on yksi U19-EM lopputurnauksen oheistapahtumista. Turnaus pelataan 5v5 pelimuodolla, edestakaisilla vaihdoilla ja 2 x 10 min peliajalla. Pelivarusteena lenkkarit ja iloinen mieli, joukkueessa kaikkien on oltava futisäitejä.

Turnauksessa on lapsiparkki, jossa mm. U19-EM ministadion, laukaisututka ja laukaisulakana.

Jaosto maksaa Jalaksen joukkueen/joukkueiden osallistumismaksut turnaukseen, joten lähdetäänpäs porukalla näyttämään mistä Jalasjärven Futisäidit on tehty.

Pelaamaan lähtevien Futisäitien ilmoittautumiset jalas.football@gmail.com osoitteeseen 25.6.2018 mennessä, ilmoita nimesi ja puhelinnumerosi. 

Jalaksen kesäpäivä 6.7.2018

U19 POIKIEN EM-lopputurnauksen promootiotapahtuma 6.7. Jalasjärvellä

Jalasjärven Jalas on U19 poikien EM-lopputurnauksen promootioseura, jonka johdosta Jalasjärven Kiuaskalliolla järjestetään kesäpäivä perjantaina 6.7 klo 17.00 – 20.30. Kesäpäivä on yhdistetty promootio- ja Fortum Tutortapahtuma, joka on tarkoitettu kaikille seuran jalkapalloilijoille, valmentajille, vanhemmille ja jaoston sponsoreille. 

Teemaharjoituksissa käydään läpi Palloliiton valmennuslinjan mukaisia lasten jalkapalloharjoituksia, josta vastaa seuran Tutor Esa Haanpää yhdessä joukkueen valmentajien kanssa. Erityisteemana on maalinteko. Vanhempana pääset myös tutustumaan tarkemmin seuran toimintaan ja toivommekin, että voit olla mukana paikalla koko harjoituksen ajan. Suosittelemme kaikkia pukeutumaan siten että pystyy osallistumaan harjoituksiin ja peleihin. Valokuvausta varten toivotaan pukeutumista Jalaksen väreihin / seura-asuihin.

Aikataulu
17.00              Tilaisuuden avaus
17.15-18.15      Lasten harjoitukset
17.45-18.15     Vanhempien keskustelutilaisuus Tutorin kanssa
18.15-18.45     Vanhempien ja valmentajien harjoitukset
18.45-20.15    Pelit / Rankkukisat
20.15-20.30   Yhteenveto päivästä ja valokuvaus
20.30            Tilaisuuden päätös

Kutsu teematapahtumaan futisvanhemmille tässä

Jaosto haastaa kaikki sponsorit mukaan 6.7 tapahtumaan, tutustumaan toimintaan ja tietenkin pelaamaan yhdessä!

Jaosto haastaa kaikki sponsorit mukaan 6.7 tapahtumaan, tutustumaan toimintaan ja tietenkin pelaamaan yhdessä!

Tervetuloa kaikki mukaan yhteiseen kesäpäivään 6.7.2018!

kisastadion.PNG
Lue lisää valtakunnallisesta Fortum Tutor –ohjelmasta tästä

Lue lisää valtakunnallisesta Fortum Tutor –ohjelmasta tästä

Jalas P11 poikien kauden ensimmäinen turnausreissu Lapualle 3.6.2018

Jalas - Virkiä 07

Peli alkoi tasaiseen tahtiin. Molemmilla joukkueilla oli maalipaikkoja ja ensimmäinen erä oli kovaa vääntöä, mutta puoliajalle mentiin kuitenkin tasatilanteessa 0-0.

Toisenkin erä alkoi jälleen kovalla taistelulla, niin kun oli jo ensimmäisessä erässäkin käynyt. Molemmilla joukkueilla oli paljon maalipaikkoja ja lopulta Severi sai pallon maalille ja Tuukka laittoi pallon maaliin ja Jalas nousi 1-0 johtoon.

Pelin lopputulos 1-0 Jalakselle

Virkiä 08 - Jalas

Toinen peli alkoi tasaisesti, mutta Virkiä pääsi karkaamaan ja teki maalin heti alkuun. Virkiällä oli monta hyvää maalipaikaa, mutta Lauri sai ne hienosti kiinni. Jalaskin toki sai hyviä maalipaikkoja, toki ilman tulosta. Ensimmäinen erä päättyi 1-0 tilanteeseen Virkiälle.

Toinen erä alkoi kovalla väännöllä niin Jalaksen kuin virkiänkin päässä. Muutamia maalitilanteita oli pelin aikana molemmilla. Kun peliä oli jäljellä noin 1 minuutti Tuukka teki peli loppui tasalukemin 1-1.

Kiitos otteluselosteista Saana ja Saara.

Pelit todellakin olivat tiukkoja ja peli on muuttunut viimekaudesta enemmän fyysisemmäksi. Pojat ottavat tilanteissa kontaktia ja palloihin mennään paikoin kovallakin rytinällä. Virkiän 08 pojat olivat kyllä hyvä kokoonpano. Syöttelivät ja kuviot olivat kunnossa tulevaa kautta varten. Pelillisesti ehkä hieman edellä 07 syntyneitä poikia.. Jalaksen pojilla taas tuntuu kunto olevan kohdillaan.. Jaksoivat sitkeästi puollustaa ja pitää omat paikat vaikka vastustaja pääsi välillä pitkäänkin pyörittämään peliä. Tästä on hyvä jatkaa kesää eteenpäin.
Huomiot Kari

Jalas P8 sinisen kuulumiset kauden avausturnauksesta

Joukkueen kuulumisia kauden avausturnauksesta 27.5.2018

Pelasimme P8  joukkueen kanssa tämän kesän ensimmäisen pelin urheilukentällä 27.5. Ottelua pelattiin hienossa säässä ja väkeäkin oli mukavasti kannustamassa Jalaksen poikia. Ottelua takana 2 minuuttia niin Eero Luhtanen siirsi isännät 1-0 johtoon. 6 minuuttia ottelua pelattuna ja Niklas Niemistö muuttaa tilanteeksi 2-0. 3-0 tuloksesta vastasi Luca Ala-Keturi ja se jäikin taukolukemiksi.

Toisella puoliajalla Väinö teki maalit 21 ja 25 minuutilla ja tulostaululla lukemat 5-0. 29 minuutin kohdilla Akseli Mäntymäki tällää vapaapotkusta pallon vastustajan verkkoihin. Loppulukemat järjestää 30 minuutilla Jare Pihlaja. Joukkue pelasi nöyrästi ja  ansiokkaasti piti määrätyn pelipaikkansa ja näin vastustaja ei juurikaan saanut tilanteita maalillemme. Vihreän kortin sai ottelusta Akseli Mäntymäki.  

Myöhemmin pelasimme ottelun jossa Jalaksen pojat oli jaettu tasaväkisimpiin kentällisiin. Tässä ottelussa vihreät kortit meni Niklas Niemistölle ja Eero Luhtaselle.

Seura-asujen lisätilauksen tilausaika on päättynyt 11.6.2018

HUOM: TILAUSAIKA ON UMPEUTUNUt!

Umbron Team Performance-sarjan asuista on pyydetty lisätilausta. Mikäli siis jäit vaille uutta seura-asua, nyt on vielä mahdollisuus tilata itselle asu. Asujen malleja voi käydä katsomassa Vilposella. Malleja voi katsoa myös tästä. Vilposella on myös joitakin hajakokoja sovitusta varten ja tietenkin jo tilanneiden asuja sovittamalla saa oman koon selville. Asujen koot ovat 128, 140, 152, 164 / XS, S, M, L, XL, XXL ja asu voi olla eriparia, eli voit tilata erikokoiset housut kuin takin. Nyt voit tilata erikseen myös pelkät lisähousut. Vaatteiden tilaukset tulee tehdä alla olevalla tilauslomakkeella 11.6.2018 mennessä.

Lisätilauksen hinnat 

  • Treenipuku 80,00€ / sininen takki (600040 /923) ja mustat housut (600041 /060)
  • Verkkapuku 70,00€ / sininen takki (600032 /923) ja mustat housut (151059 /981)
  • Treenihousut 35,00€ / mustat housut (600041 /060)
  • Verkkahousut 30,00€ / mustat housut (151059 /981)
asu.jpg

Jalkapallojaoston Sponsorit 2018

  • Kuljetus Käkelä-Petäys Oy
  • LVI-Kannonlahti Oy
  • Maalaustyö Korhonen J-P
  • PP Tilausmatkat Oy
  • LVI-Talo Kannosto Oy
  • Oma Säästöpankki Oyj
  • Urheilu- ja Koneliike Mauno Vilponen Ky
  • Japoma Oy
  • SEDU Pintakäsittely
  • Hitsaustyö Kalliosaari Oy

Jalas P12 valkoisen ensimmäinen kotipeli Kiuaskalliolla 20.5 ja voittoputki sai jatkoa!

Jalas valkoinen 3 - 1 Kanu 06

Joukkueen otteluraportti:

P12 valkoisten eka kotipeli ja ensimmäistä kertaa päällä myös uudet siniset pelipaidat. Vastassa Kanu 06, jonka kanssa karsinnoissa pelattiin tasan. Ekalla puoliajalla vähän hakusessa molempien peli.

Jalas siirtyi 1-0 johtoon kymmenen minuutin pelin jälkeen Kanun omalla maalilla. Erikoinen maali kaikenkaikkiaan kun Kanun maalipotkun jälkeen, ei jalaslaiset koskeneet kertaakaan palloon.

Noin vartin kohdalla Kanulle tuomittiin rankkari, kun Kanulainen kompuroi rankkualueen tuntumassa, rankku maaliin ja tilanne 1-1. Kun oli pelattu 22 min siirryttiin 2-1 johtoon Nikon kaukovedolla vastapalloon rankkualueen takaa ja maalivahti oli voimaton.

Toisella puoliajalla Jalaksen peli parani, mutta maaleja ei saatu aikaiseksi hyvistäkään paikoista. Vastaavasti Kanun yritykset jäivät kaukovedoiksi tai Rasse esti läpisyötöt hyvillä vastaantuloilla. Peli alkaa olla jo vähän fyysistäkin. Molemmille joukkueille tuli yksi keltainen kortti. Ottelun lopussa jälleen yhdestä tilanteesta Mika onnistui tuikkaamaan pallon maaliin hyvällä kurotuksella maalin lähettyviltä ja loppulukemat 3-1.

Hienosti jatkuu puhtaalla pelillä poikien sarjapelit. Käy kurkkaamassa sarjataulukko joukkueen sivuilta tästä

Jalas on mukana Palloliiton Kannusta Mua- kampanjassa 2018

Kannusta mua –kampanjassa #kannustamua on tarkoitus tukea positiivista ilmapiiriä ja eritoten pitää hauskaa yhdessä. Kampanja on koko Jalaksen jalkapalloperheen kaikkien joukkueiden yhteinen. Luodaan kaikissa joukkueissa hyvää fiilistä ja arvostetaan hyvää käytöstä kaikessa toiminnassa. Positiivinen ilmapiiri on tärkeä osa lasten harrastusta.

Tänään Jalaksen pallokerhossa oli Äidit pyydetty mukaan pelaamaan - Loistavaa #kannustamua!

Tänään Jalaksen pallokerhossa oli Äidit pyydetty mukaan pelaamaan - Loistavaa #kannustamua!

Jaosto muistaa kampanja-ajan jälkeen henkilöitä tai koko joukkuetta, josta parhaiten huokuu positiivinen asenne ja jaksaa kannustaa takaiskuista tai säästä huolimatta. Kampanja-aika vuonna 2018 on 7.5.-17.6.

Lue lisää kampanjasta >>> tästä

 

Hyvää Äitienpäivää kaikki futisäidit ja kiitos kun jaksatte aina kannustaa!

Jalas YJ P14 otti aluesarjassa otteluvoiton Vaasasta 10.5.2018

P14 pääsi pisteiden makuun 10.5.2018 Vaasassa pelatussa pelissä. Sää oli mitä mainioin ja vielä kun pelikin lämmittää mieltä, ei voi sanoa kuin että mahtavaa! 

Voitto VPS J 05 valkoisesta joukkueesta puhtaasti 0-3.

Maalit Kangaskokko Kaapo 2 ja Aro Eero 1 (lisätiedot tästä)

Seuraava ottelu on kotipeli >>>>> Tule seuraamaan ja kannustamaan pojat voittoon!

Jalas P9 Ilmajoen Kevätturnauksessa 6.5.2018

Pilvipoutaisena ja lämpimänä kevätpäivänä Jalaksen  P9 joukkueen poikia oli pelaamassa Ilmajoen Kevätturnauksessa. Joukkuetta edustamassa turnauksessa olivat Jesse, Aaro, Rasmus, Samu, Leevi, Ville, Antero ja Wate sekä valmentajat Esko ja Juhani. Pelit etenivät 1x25min peliajoilla ja vastassa oli neljä hyvää joukkuetta. Joukkue pelasi todella hienot pelit voittaen kaikki neljä peliään. Alla tarkat joukkueen kirjaamat otteluraportit.

 

Joukkueen kirjaamat otteluraportit:

I. Akisa - JALAS 1-3

Maalissa ensimmäisen pelin ajan toimi Rasmus. Akisa aloittaa pelin. Heti alkuun tuli hyviä hyökkäys yrityksiä Jalakselta, kunnes vihdoin noin 8 minuutin kohdilla Leevin syötöstä Samu tekee ensimmäisen maalin. Jalas johtaa 1-0. Peli pyöri hienosti Akisan päädyssä, mutta uusi maali tapahtuu vasta vaihdon jälkeen, kun Anteron potku osuu Akisan verkkoon. Tilanne Jalaksen hyväksi 2-0. Tramatiikkaa peliin tuo Akisan pelaajan loukkaantuminen kun molemmista joukkueista tavoiteltiin palloa samaan aikaan, Akisan pelaaja jää sivuun ja pienen tauon jälkeen peli lähtee jälleen käyntiin. Leevi nostaa tilanteen seuraavaksi Jalaksen hyväksi 3-0 ja heti aloituksen jälkeen Jalas tekee hienon hyökkäyksen Akisan maalia kohti, mutta se torjuttiin. Akisa lähtee nousemaan Jalaksen päätyy ja saa tehtyä maalin. Lukemat silti Jalaksen hyväksi 3-1. Lopussa Aaro tekee upean potkun kohti Akisan maalivahtia, mutta tämä saa pallon syliinsä haltuun. Peli päättyy Jalasken 3-1 voittoon ja vihreä kortti ojennetaan Samulle aktiivisesta työstä kentällä.

II. Jalas – IK Oranssi 3-2

Maaliin vaihtuu Jesse ja aloituspotkun suorittaa IK. Jalas lähtee heti alkuun hyvään hyökkäykseen, mutta tilanne päättyy Jalaksen päätyyn kulmapotkuun IK:lle. Seuraa vääntöä ja uusi kulmapotku IK.lle. Tilanne pyörii Jalaksen päädyssä ja IK tekee ensimmäin maalin Jalaksen verkkoon. Tilanne 0-1. Mys tässä pelissä vähän törmäillään jonka seurauksena Ville sekä IK:n pelaaja siirtyvät hetkeksi sivuun. Wate lähtee viemään palloa IK:n päätyyn ja hienon potkun ehtii viime senteillä estää IK:n puolustaja. IK:n vastahyökkäys nostaa nyt tilanteen 0-2. Jalas tekee vaihdon ja Aaron ja Leevin yhteistyöllä saadaan potkua maalia kohti, mutta menee ohi. Lopuksi hyvän syöttelypelin tuloksena Aaro tekee Jalaksen ensimmäisen maalin ja nostaa lukemat 1-2. Hyviä tilanteita tulee lisää ja sitten Leevin syöttö tulee Rasmukselle, joka laukoo maalin ja saavutetaan tasatilanne 2-2. Peli oli hyvin tasaista, molempien joukkueiden maalivahdeilla riittää töitä, kunnes Jessen maaliheitto valuu kentän lävitse, monen ohipotkun jälkeen suoraan IK:n maaliin. Tuomari hyväksyy maalin ja lukemat nousevat Jalaksen hyväksi 3-2. Loppu peli pyörii hienosti IK:n päädyssä ja päättyy Jalaksen voittoon. Vihreän kortin saa Rasmus.

III. Kanu musta - JALAS 2-5

Leevi toimii Jalaksen maalissa. Samu tekee aloituspotkun ja peli lähtee käyntiin. Peli on molemmilla joukkueilla hyvin levotonta ja pallo pomppii rajojen ylitse moneen kertaan. Kanu onnistuu hyökkäämään Jalaksen maalia kohti ja seuraa pommitus Leeviä kohti maaliin, joka torjuu usean potkun hienosti saaden tilanteen raukeamaan omalla pitkällä potkullaan. Myös Wate pääsee estämään seuraavaa Kanun hyökkäystä. Ville tekee hyökkäyksen Kanun päätyä kohti, syöttää Watelle ja tulos 1-0 Jalakselle. Pallo ajautuu jälleen Jalaksen päähän, mutta Wate tekee keskeltä kenttää hienon nousun ja vetää maalin. Tilanne 2-0. Tämän jälkeen Watelta tulee uusi hyökkäys, mutta pallo lentää ohi maalin. Jälleen Jalakselta nousu keskeltä kenttää Kanua kohti ja Aaron luja potku osuu Kanun verkkoon. Tilanne 3-0. Jalas tekee vaihdon. Loppupuolen peliä hallitsee Jalas, jossa Rasmus tekee hyvät väistelyt ja tekee maalin nostaen tilanteen 4-0. Tämän jälkeen Jesse nousee Kanun maalia kohti ja nostaa lukemat 5-0. Kanu lähtee nousemaan Jalaksen päätyä kohti ja tekee uusia hyökkäyksiä. Antero torjuu tiukan potkun ja estää hienosti maalin teon. Myös Leevi onnistuu torjumaan Kanun kulmapotkusta tulevan pallon. Jalas nousee hyökkäykseen, mutta Aaron kova potku osuu ylärimaan. Kanulta tulee upea saksaripotku Jalaksen maalia kohti ja tilanne nousee 5-1. Jalas yrittää vielä uusien hyökkäyksien kera, mutta potkut menevät ohi Kanun maalista. Seuraa liikaa keskikenttäpeliä Jalaksen päädyssä ja Kanu pääsee tekemään vielä maalin. Tilanne päättyy Jalaksen hyväksi 5-2. Tämän pelin vihreän kortin saa Wate.

IV. Jalas – SJK musta 7-3

Maalissa jatkaa Leevi. Tehokasta alkua Jalakselta ja Aaron syötöstä Wate tekee maalin. Tilanne 1-0. Heti seuraavan minuutin kuluttua Rasmuksen syötöstä Aaro laukoo tilanteen 2-0. Peli on Jalaksen hallussa ja seuraavan hyökkäyksen tekee Jesse, jonka potku osaa SJK:n tolppaan. SJK tekee vastahyökkäystä, mutta tilanne palaa SJK puolella ja Aaro nostaa tilanteen 3-0. Jalas hyökkäilee jälleen ja tolppaan osuu pallot Aaron sekä Jessen toimesta. Seuraava Aaron hyökkäys osuu maaliin ja lukemat 4-0. Wate hyökkää yksin läpi, mutta pallo menee ohi maalin. Jesse korjaa tilanteen ja laukoo lukemat 5-0. SJK tekee nyt vuorostaan hyökkäyksiä ja Leevikin saa maalissa töitä. SJK saa tehtyä maalin ja tilanne 5-1. Jalas tekee vaihdon. SJK tekee uuden hyökkäyksen , jonka Antero sa katkaistua potkullaan. Seuraa muutama kulmapotku, jotka Leevi torjuu hienosti, mutta sitten SJK saa maalin ja lukemat ensin 5-2, jonka jälkeen vielä SJK nostaa tilannettaan yhdellä maalilla. Tilanne 5-3. Seuraavasta aloituksesta Samu saa pallon Rasmukselle, joka laukoo maalin SJK päähän ja lukemat 6-3. Hyvä hyökkäys Jalakselta, mutta Villen kova veto torjutaan. Rasmus nousee vielä hyökkäykseen ja nostaa tilanteen 7-3 Jalaksen hyväksi. Peli päättyy ja vihreän kortin saa Leevi.

jalas 09.PNG

Jalas P10 Ilmajoen Kevätturnauksessa 5.5.2018

Joukkueen kuulumisia ja valmennusjohdon raportti Ilmajoen kevätturnauksesta:

10-pojat ovat talven treenanneet pääasiassa liikuntasaleissa ja pari kertaa ulkona kelien lämmettyä. Turnauksessa päästiinkin katsomaan ovatko muut joukkueet saaneet etumatkaa hallitreenien ansiosta. Turnausta odotettiin pienen jännityksen merkeissä, koska mukaan oli lähdössä vain kentällinen pelaajia ja sairastumisiin ei olisi ollut varaa ja onnesi niiltä säästyttiin. Pojilla olikin edessään kova pelipäivä, kun pelejä oli tiedossa 5 * 25 minuuttia.

Jalas - IK musta 3-0

Peli kulki pääasiassa jalaksen hallinnassa ja pelin pääpaino olikin Ilmajoen puolustusalueella. Ilmajoella oli myös hyviä hyökkäyksiä, mutta jalaksen puolustus hoiti nämä mallikkaasti ja hyökkäykset pysähtyivät viimeistään maalissa olleen Akselin hanskoihin. Maaleja saatiin odotella pelin puolivälin tietämille, jolloin Eero sai avattua Jalaksen maalihanan, tämän jälkeen Tuukka maalasikin pikaisesti kahteen kertaan ja kaikki jalaksen maalit syntyivätkin 3 minuutin sisään.

Ik punainen - Jalas 0-3

Pelillisesti hyvin samanlainen kuin IK mustaa vastaan. Pelipaikat pidettiin kutakuinkin samoina ja peli kulki sujuvasti. Maalitehtailu alkoi kuitenkin hyvin nopeaan, kun Tuukka sijoitti pallon maaliin reilun puolentoista minuutin pelin jälkeen, Tuukka onnistui vielä toistamiseen ja Eero vielä viimeisteli selkeän 3-0 voiton.

Jalas - Sisu 1-1

Valmentaja otti sisua vastaan tietoisen riskin ja sekoitti pelipaikkoja runsaasti, jotta pelaajat pääsisivät pelissäkin kokeilemaan eri pelipaikkojen pelaamisia. Käytännössä hyökkääjät ja puolustajat vaihtoivat pelipaikkoja ja Akselikin pääsi maalista kentälle. Tämä toisaalta sekoitti hieman poikien peliä, mutta samalla päästiin näkemään onnistumisia ei niin normaaleilla pelipaikoilla. Itse peli oli tasainen, joskin sisun hallinnassa hieman enemmän. Jalaksella riitti voitontahtoa loppuun saakka ja lopussa oli kovaa yritystä voittomaalin saamiseksi, mutta valitettavasti siinä ei onnistuttu.

Kury - Jalas 2-1

Sitten olikin vuorossa paikallisottelu, johon taustajoukot antoivat painetta voittotoiveillaan. Pelipaikat pidettiin pienillä muutoksilla samana kuin edellisessä pelissä, jotta saatiin lisää näyttöjä eri pelipaikoista. Kurikan kanssa peli oli tasaista ja pelitilanteita oli runsaasti molemmissa päissä. Tuukka avasi maalinteon reilun viiden minuutin kohdalla, jonka jälkeen olikin pitkään tasaista vääntöä molemmissa päissä ja kurikan tasoitusmaali tulikin vasta 17 minuutin kohdalla, voittomaali tuli pariminuuttia ennen pelin loppua. Tämän jälkeen Jalas alkoikin kovan yrityksen tasoitusmaaliin, ja yritystä oli kovasti, mutta valitettavasti taas aika loppui kesken.

Jalas - Karhu 2-1.

Viimeisessä pelissä palattiin aamun hyviksi todettuihin pelipaikkoihin ja se tuottikin heti tulosta. Pelin hallinta oli Jalaksella ja Karhun hyvin alkaneet hyökkäykset pysäytettiin pääasiassa puolustuslinjalle, ja Akseli toimi taas maalissa viimeisenä lukkona. Lopputuloksesta valmentajalla on pieni epäselvyys koska, oma kirjanpito ei vastannut virallista tuloslistaa. Eetu kuitenkin avasi maalinteon 10 minuutin kohdalla, tämän lisäksi omasta kirjanpidosta löytyi Eerolle kaksi maalia. Tiedä sitten kumpiko on sekoillut, tuomari vai valmentaja…

Fairplay-pokaalin pokkasi Eelis Laine!

Fairplay-pokaalin pokkasi Eelis Laine!

Yhteenveto

Päivän pelit antoivat hyvää kokemusta tulevalla sarjakaudelle. Muutama asia nousi esiin, mitä tulevissa harjoituksissa olisi hyvä huomioida ja osa näistä on ehkä kytköksissä pienissä saleissa harjoitteluun. Pelipaikkojen sekoittelu osoitti, että osaamista riittää useammallekin pelipaikalle, vaikka monesti poikien omasta suusta kuulee: ”en mä osaa siellä pelata”.

Pelaajat: Alinen Eetu, Laine Eelis, Hantula Miko, Ristilä Eero, Lehtinen Akseli, Heinola Tuukka, Rantamäki Mikko ja Havi Hermanni.

Valmennus: Jarno Rantamäki

Kaikkiaan tuloksellinen ja mukava turnauspäivä, kiitoksia kaikille mukana olleille pelaajille ja huoltajille.

Liitteenä epävirallinen sarjataulukko päivän peleistä

Liitteenä epävirallinen sarjataulukko päivän peleistä

Jalas P11 aloitti kauden pelit Ilmajoen Kevätturnauksella 6.5.2018

Turnaukseen lähdettiin pelaamaan ensimmäisiä pelejä omalla P11 kokoonpanolla.
Pojilla on takana hyvä ja pitkä hallitreenikausi yhteisten treenien merkeissä 06/05 poikien kanssa. Se antoi vähän hyvää odotusta halliturnaukseen ainakin valmentajan näkökulmasta.

Pelejä kertyi lohkojakojen vuoksi lopulta vain kolme. 
Lohkoomme tuli Jalaksen lisäksi Sporting Kristina, MALAX IF/II ja IK Punainen. 
Peliaika 2x15 minuuttia.

JALAS - Sporting Kristina 1-0
Ensimmäinen peli antoi viitteitä päivän tasaisuudesta. Niukka voitto vastustajasta 1-0 oli pienestä kiinni. Koko kausi on treenattu vanhempien kanssa ja pelitilanteita harjoiteltu puolenkentän paitsion ajatuksella. Nyt vastustaja odottelikin joka avauksessa meidän puollustuslinjan yläpuolella avauksia ja puollustajilla oli aina kiire pitkien avauksien kanssa.
Ensimmäisen puoliajan lopulla Severi pisti pelin ainoan maalin sisään ja se helpotti tiukkaa peliä seuraavaa kotikatsomoa kummasti.
Toisella puoliajalla päästiin sitten loppupelistä jo hieman nauttimaan syöttöpelistä. 
Sivusta katsoen pojat pelasivat loppupelistä nauttien ja kuluttaen aikaa kierrättämällä palloa puollustuksen kautta pitäen hyvää syöttöpeliä yllä.

Vihreä kortti maalivahti Laurille, pelasti todella monta pitkästä avauksesta tullutta läpiajoa.

IK Punainen - JALAS 0-2
IK taisi olla poikien mielestä ennakkoon turnauksen pahin vastustaja. Puheet ja jännitys ainakin pukukopissa oli toista kuin ensimmäisessä pelissä. Peli kulki hyvin pitkälti samaa rataa kuin ensimmäinenkin. Muutamat pitkät avaukset jo edellä mainitusta syystä häiritsivät meidän maalivahtia, mutta nyt puollustus oli todella hyvin mukana vastustajan hyökkäyksissä. Tiukka nollapeli omassa päässä ja ensimmäisen puoliajan maalintekijänä toimi taas Severi, joka toi Jalaksen tauolle 0-1 johdossa.
Pelin aikana päästiin tykittelemään maalia kohti useampaankin kertaan. Toisella puoliskolla 0-2 maalista vastasi Erkin kaukolaukaus puolesta kentästä komeasti maalivahdin selän taakse.
Peli selkeää meidän hallintaa.

Vihreä kortti hyvästä puollustuspelistä Erkkille.

JALAS - MALAX IF/II 4-0
Viimeiseen peliin lähdettiin poikia vähän tsempaten ja luoden painetta onnistumisille. Turnauksen lopputulos ratkeasi tässä pelissä. Vastustaja oli toki hävinnyt kaikki pelinsä aiemmin, mutta tasaisia pelejä oli meilläkin ollut. Malax ei ollut lopputuloksesta 4-0 huolimatta helppo vastus. Malaxin pojat pelasivat kovaa ja fyysistä peliä. Kovista otteista myös kertoo meille annetut pari rankkaria. Hyvien hyökkäysten ja varsinkin Tonin maalialueelle nousujen vuoksi vastustajan puollustus joutui katkomaan hyökkäystä pariin otteeseen rankkarin arvoisesti. Ensimmäisestä rankkarista Toni pisti sisään 1-0 tilanteeseen. Toinen maali ensimmäisellä puoliajalla tuli Juhon viimeistelemänä. Tauolle 2-0 tilanteessa.
Toisella puoliajalla jatkettiin peliä samalla tyylillä. Sovitusti toista rankkaria tuli vetämään mahtavaa turnausta pelannut maalivahti Lauri ja peli 3-0 tilanteeseen. Riski toki, mutta puollustus oli miehittynyt keskiviivalle odottamaan jos olisi epäonnistunut. Ei toisteta sarjapeleissä. Peli viimeisteltiin Juhon toimesta tilanteeseen 4-0.

Vihreä kortti edelleen puollustukselle ja Roopelle.

Koko turnauksen Fairplay pokaalin sai Valtteri.
Hyviä onnistumisia ja pitkiä spurtteja puollustukseen. Kaiken kaikkiaan hyvää peliä.

Puollustus sai hieman enemmän kommentteja näistä peleistä. Toki kaikki muutkin tekivät töitä pelin eteen koko ajan.
Miika ja Severi väänsivät ja käänsivät peliä keskikentällä, Iipo, Toni, Artturi, Eemeli ja Juho huolehtivat hyökkäyspään raskaasta karvauspelistä pyrkien pitämään paineen vastustajan pelipuoliskolla. Hieman muutamaa pelillistä tekniikkaa pitää poikien kanssa keskustellen käydä läpi kesää ajatellen. Hyvä pojat.

Mukana reissussa, Severi, Roope, Toni, Erkki, Juho, Miika, Valtteri, Artturi, Eemeli, Lauri ja Iipo.

P12 valkoinen avasi sarjakauden 2-7 voitolla!

Joukkueen raportti ottelusta:

Jalas valkoinen avasi kauden aurinkoisessa vaasassa. Kotijoukkue Kiisto aloitti kovalla prässillä ja koitti saada meidän puolustuksen tekemään virheitä. Jalas sai pidettyä hienoisen pallohallinnan ja käänsi hiljalleen ottelun hallintaa itselleen. Pojat loivat hyviä maalipaikkoja heti ottelun alussa hyvillä syöttökuvioilla. Vastustaja koitti murtaa meidän puolustusta nopeilla juoksuilla, mutta meidän nopeajalkaiset puolustajat ja jälleen loistavan pelin pelannut Rasse veivät voiton. Tauolle 1-4 Jalaksen johdossa. Toisella puoliajalla meidän pallohallinta alkoi selkeästi painaa ja kiiston nopeatempoinen peli rauhoittui. Ottelu oli haastava, vaikka numerot lopuksi Jalakselle 2-7. Maalit tänään: Eero 2, Mika 2, Vikki, Joonas, Jaro.

Mahtavaa sarjakauden avaus, hyvä pojat ja valmennusjohto!